Mä olen se narri joka naurattaa, aina kun se sattuu sopimaan

Kuinka siinä kävikin niin?

Mustaa ja valkoista laitetaan.

Minun käteni maalaa maisemaa.

Meidät elävältä haudataan.

Kuinka siinä kävikin niin?

Siskon päätä huimaa taas.

Sisko tahtoo humalaan.

Sä lupasit, että me ei kuolla koskaan.

Kymmenen pistettä ja kirahvimerkki sille, joka tietää lunttaamatta mistään, kuka esittäjä ja mikä biisi yllä olevassa tekstissä on kyseessä. Sitä oon nimittäin kuunnellut aika paljon viime päivinä.

Mä en tiedä mistä kirjoittaa. Tai tiedän, mutten millään saa päähäni mistä aloittaa. Kirjoittamisen vaikeus.

No, jos vaikka sitten tästä. Mulla ei näytä olevan mitään valittamista, ainakaan jos kysyy opettajilta. Mun elämä menee kuitenkin kuin yhtä vuoristorataa. Fiilis ylhäällä ja kaikki hyvin. Hetki menee ja fiilis niin pohjassa ku mahollista. Väsyttää kokoajan. Ei tekis mieli ottaa melatoniinia. Mutta kun jättääkin ottamatta, niin ei varmasti oo enää väsyny olo ku ois se aika ku pitäs nukahtaa.

Eilen illalla mietin, että voisin ihan hyvin jättää tän kaiken taakseni. Olin jo aikeissa toteuttaa sen. Laitoin Matiakselle viestin siitä. Hetken kuluttua Suvi soittaa mulle huolestuneena. Taistelin hetken itseni kanssa. Tiesin, etten pystyisi puhumaan, mutta halusin vastata. Lopulta päätin vastata. Suvi kysyi, miksi oon tekemässä itsemurhan. Vastasin etten tiedä. Heti perään tosin jatkoin, että äänet mun päässä käskee tehdä niin. "Älä tottele niitä ääniä" kuului vastaus. Tuijotin pitkän aikaa seinää toisella puolella huonetta ja yritin kerätä itseni. En pystynyt. Itkin ja tärisin siinä samalla. Kun Suvi tajus sen, se huolestu enemmän. Mä en oo koskaan aiemmin itkeny sen kuullen tai nähden. Siinä vaiheessa se tais tajuta, kuinka paha olo mulla oli. Se kerto mulle yhen asian, mihin se ei ollu aiemmin suostunu vastaamaan mun pyynnöistä huolimatta. Kun se oli sanonu sen, pystyin lopettamaan itkemisen. Heitin terän pois kädestä, tosin aiemmin olin sillä jo pari tehnyt. Suvi vannotti mut lupaamaan, etten tee enää itelleni mitään, ja että se näkee mut seuraavana päivänä koulussa. Suostuin. Puhelun loputtua poltin tupakin, lähetin pari viestiä ja menin nukkumaan.

Meillä oli tosiaan eilen myös joku camera obscura juttu. Se oli semmonen "labyrintti" missä oli eri huoneita ja juttuja. Eka huone oli kiva. Rentouduin, kun kuulokkeista tuli meren ääniä jne. Sitten siirryin seuraavaan huoneeseen. Ahdistus. Pimeä tunneli, joka näytti kapenevan loppua kohti ollen lopulta lähes olematon. Lattia näytti teatterisavun johdosta jotenkin märältä. Sitten käskettiin lähteä kävelemään. Mä kävelin siinä epäluuloisesti. Onneksi se ei lähteny kapenemaan eikä pienenemään. Seuraavassa huoneessa käskettiin valita ominaisuus, jota haluaisin parantaa itsessäni. Selasin kaikki läpi, ja kun en mitään keksinyt, jätin sen tekemättä. Oikeastaan mä olisin voinut valita ne kaikki. Mä en oo mitään. Turha ihminen. Ilman mitään hyvää. Enempää huoneita en muista. (tai muistan mutten jaksa niistä kertoa siis...)

Menin koulun jälkeen hetkeks kylälle Matiaksen ja Suvin kanssa. Ja olihan siinä tunnin Piiakin. Oikeastaan se oli ihan kiva päivä. Sain hetken aikaa olla niidenki kans iha rauhas. En enää ees muistanu miten kivaa voi olla. En kyllä muista enää nytkään. Silloin ne pari tuntia muistin. Ja niistä oon kiitollinen...

Kotia menin tosiaan 19 maissa ja meillä olikin sitten pikkuprinsessa käymässä (:♥ Sitä sitten pitelin about ½ tuntia sylissä. Syötinkin sitä ! Ja se katto mua koko sen ajan ihan ihmeissään, että miten mä syötän sitä. On se vaan ihana tapaus ♥ Joskus 20 aikaan pikkusen vanhemmatki tuli meille. Syötiin sitte ruokaa kaikki paitsi pikkunen joka nukku. Joskus 21 jälkee ne kolme lähti takaisin Kauhajoelle.

Tänään koulu alkoi ihanasti kymmeneltä ♥ Surullista, koska viimeinen myöhänen torstaiaamu tänä vuonna. Ja ensimmäinen josta sain nauttia. Mutta menin sitten isseen kyydillä suoraan Kuplalle, kun meillä oli liikuntaa ekalla. Juoksutestissä juoksin 1500m aikaan n. 11 minuuttia. Paska kunto. Paska helle. Tai no, mä oisin jaksanut helposti juosta enemmänkin, mutten halunnut. Mä vihaan juoksemista yli kaiken, etenkin koululiikunnassa. Tuntuu että kaikki vain aattelee, että mä oon se läski joka ei jaksa. Mä oon se läski joka on yrittänyt itsemurhaa. Mä oon se läski joka lintsas lähes tulkoon puolet kasiluokan liikuntatunneista. Kyllä, niin lintsasinkin. Mä vihaan koululiikuntaa. Oon aina huonoin kaikessa. Ja kun on henkisesti aivan väsyksissä jo valmiiksi, ei edes fyysisesti meinaa jaksaa mitään. Ainakaan mun kohdalla. Pienikin asia saa mut väsymään entistä enemmän.

Joo, tästä tais tulla aika angstinen postaus, mutta en muuhunkaan pysty tässä mielentilassa.