En sitten tiedä mikä mussa nyt mättää, kun en oo viime päivinä enää pystyny iltasin muutaku angstaamaan Aijalle. Joo, mua ärsyttää itteenikin se, koska en haluis et sille tulee huonompi fiilis mun sanojen takia, mutta minkäs teet kun ei oo muitakaan joille puhua.
Viime yö oli ehkä pahin kaikista. En saanu unta ennen ku vasta 8 jälkee aamulla, ja itkin varmaan ainakin puolet yöstä. Ensin koska äitee on puhunu, että jos Söpö myytäisiin (mä saan kuulemma päättää koska jos se myydään niin se myydään koska se ois liian rankkaa mulle hoitaa hevonen ja koulu). Sitten koska Rassekin lähtee mun elämästä ainakin joksikin aikaa, koska sen omistaja on sairaslomalla ja laittaa kaikki hevosensa tunnin ajomatkan päähän = ei mitään mahdollisuutta päästä ratsastamaan tai kisaamaan. Sitten palas mieleen se kun Wili myytiin, mikä on ollu mulle ehkä raskain paikka ikinä, koska en saanu vaikuttaa siihen mitenkään, äitee vaan kerto että se on myyny sen.
Kattelin vaan youtubesta omia vanhoja videoitani Wilistä ja sitä yhtä videota Rassesta. Lopulta kun aattelin et nyt mä voin nukkuu et en enää itke, niin rupesin itkemään uudelleen. Ohgod, otan oikeasti hevoset näin raskaasti. Mutta en mä niitä helpomminkaan voisi ottaa, kun ne oli niin kauan mun syy elää kun olin pahimmillani. Sitä paitsi tähän itkemiseen voi olla taustalla joku toinenkin syy, esimerkiksi se, etten oo pystyny tosiaan pitkään aikaan itkemään juuri mistään ja nyt ne itkemättömät itkut alkaa purkautua.
Joka tapauksessa oon nyt alkanut itkemään. Mitä mä sinänsä pidän hyvänä juttuna, koska se meinaa että alan paranemaan. Pieniä askelia kerrallaan ja pian niistä muodostuu polku. Mä selviän tästä ja saan noustua tästä kuopasta vaikkei musta aina tuntuiskaan siltä, mä tiedän sen. Masennuksesta paraneminen ei oo rakettitiedettä, vaan mahdollista, etenkin jos käy terapiassa ja syö edes jonkinlaisia lääkkeitä sen tukena. Joten kyllä, mulla on toivoa ja uskoa siihen, että joku päivä mä oon parantunut.
Mutta otetaan nyt mukaan jotakin hieman positiivisempaakin asiaa. Eli mun hiukset on ny punamustat, ja mä niin rakastan näitä hiuksia ! Mulla oli kauhee ikävä mustia ja tää on niin ihanaa kun mulla on taas melkein kokonaan mustat hiukset. Mun anemia taitaa myös alkaa jo hieman helpottamaan, koska en o enää kokoajan niin väsynyt ja ei pyörrytä enää niin paljoa kuin vielä viikko sitten. Jotakin hyötyä niidenkin pillereiden syömisestä siis on.
Perjantaina tosiaan oltiin Seinäjoella käymässä vanhempien kanssa. Ostin mulle uuden puhelimen, tosiaan sen mun ensimmäisen älypuhelimen, ja mukaan gigantista tarttui Samsung galaxy s3 mustana. Ja koska siihen tosiaan tarvitaan se minisim, niin mulla vaihtui numero. Facessa kannattaa viestiä laittaa jos sen haluaa, koska muhun ei saa enää 6. päivän jälkeen yhteyttä toiseen liittymään. Silloin siis mulla umpeutuu puhelupaketti, ja siihen asti rinnalla kulkee toinen kännykkä tän paketin vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti