Ahdistaa, itkettää, pelottaa. Sinänsä tiedän syyn, mutten ymmärrä kuitenkaan. Koulu alkaa huomenna. Mun viime vuoden opiskelut ei menneet oikein putkeen, koska mun henkinen kunto romahti vuosi sitten. Poissaoloja on kertynyt niin paljon kuin lienee mahdollista, toisinaan kävin 2h koulussa, siis koko viikon aikana. Lienee siis sanomattakin selvää, että luokanohjaajankin vaihtuessa, iskee ahdistus, miten mun opinnot jatkuvat? Todennäköisesti lukuisten hylättyjen kurssien ansiosta saan tehdä ylimääräisiä tunteja kiriäkseni, enkä ole varma pystynkö siihenkään.
Mun henkinen kunto ei ole vieläkään aivan reilassa, terapiankin lopetin keväällä, koska en tullut toimeen terapeuttini kanssa. Vihaan sitä, kun joku kyselee mulle aroista asioista, ja huudan niissä tilanteissa jokaiselle ihmiselle, jopa Aijalle. Ja koska terapiassa juuri nimenomaan oli kyse siitä, joko huusin tai sulkeuduin omaan tilaani loppuajasta joka kerralla., siis jos edes menin terapiaan asti, yleensä vain keksin tekosyyn olla menemättä. Etenkin yöt on mulle vaikeita, koska silloin oon yksin omien ajatusteni keskellä, enkä saa edes unta. Tänä ja viime yönä aattelin puolilta öin, että meen nukkumaan heti, kun väsyttää edes vähän. Eilen sain unta suunnilleen 7.30, ja tänään en aio edes mennä nukkumaan jos ei ennen sitä väsytä.
Noh, kai tää tästä lähtee sujumaan pikkuhiljaa kerrallaan. Tänä vuonna osaan sentään varoa, etten ota liikaa vastuuta ennen kuin olen siihen valmis. Tälläinen nopea avautuminen näin aamusta valvotun yön jälkeen. Ehkä joku päivä tulee taas "kunnollisempaa" tekstiä, mitään en kuitenkaan lupaa.
 |
| Ps. Muokkasin hienon kuvan yksi yö. #stillabetterlovestorythantwilight |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti