Sä vain peilityyntä näät, sen alla on äkkisyvää

En tiedä kuinka moni teistä tietää, että kuinka epävarma mä olen aina kaikessa. En uskalla tehdä omin voimin päätöksiä, koska en tiedä miten muut reagoisivat niihin. En uskalla tutustua uusiin ihmisiin, koska pelkään jo valmiiksi, että entä jos ne(kin) lähtevät mun elämästäni. En uskalla myöskään puhua sellaisille ihmisille, joille haluaisin puhua. En uskalla kertoa mitä todella tunnen ja ajattelen, koska en tiedä miten muut suhtautuisivat siihen. En uskalla tehdä puoliakaan asioista mitä haluaisin, koska olen epävarma.

Siksi olen kiitollinen, kun exäni otti viikko sitten yhteyttä, koska halusi sopia suunnilleen puolitoista vuotta kestäneen riidan. Mä en halunnut missään vaiheessa riidellä, mutta toisinaan riitelen itselleni tärkeiden ihmisten kanssa pelkästään, koska epävarmuuksissani työnnän heitä sillä tavalla pois luotani. Niin taisi käydä tässäkin tilanteessa aikoinaan. En jaksanut riitelyä itsekään, tahdoin sopia, tahdoin tehdä sillä tavalla ns. rauhan menneisyyteni kanssa. Mutta itse en uskaltanut tehdä aloitetta siihen. Mulle tuli todella siunattu olo, kun tehtiin rauha, koska kyseessä oli mun ensirakkaus ja koska nyt erosta kuultuaan, on tuo kyseinen exä jaksanut kysellä miten mä jakselen, vaikka sillä ei olisi mitään pakotetta siihen. (Tähän eroon liittyen vielä, en ole satuttanut itseäni, aloitin sen sijaan polttamaan uudelleen, parempi sekin kuin itsensä satuttaminen..)

Mä pelkään paljon, kuten varmaan kaikille oli jo selvää. Mä ajattelen omassa päässäni liikaa kaikkea, ja lopulta en enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Toisinaan ajattelen niin pitkälti asioita, että kuvittelen niiden siis olevan totta, ja mun mieleni saattaa siis kääntää yhdestä väärällä tapaa sanotusta lauseestakin tähän pisteeseen asti. Ehkä maailman rasittavin asia, mutta toisinaan annan mieleni ihan tarkoituksella luoda turhista asioista kaikenlaisia teorioita, kunhan tiedän jonkun olevan muistuttamassa mua siitä, että se on vain kuvitelmaa, siltä varalta että itse sen unohdan.

Anteeksi muuten, että en ollut taaskaan kuukauteen kirjoittanut, ja nyt yhtäkkiä jo kolmas päivä putkeen kun kirjoitan. Mulla vain sattuu olemaan nyt luova kausi. Ottakaa tästä vielä mua tämän kirjoituksen inspiraation lähde, eli biisi, jonka sanat kolahtavat muhun, tuntuvat myös kuvaavan sitä, mitä tunnen sisälläni.