Moi. Tiedän blogien tekevän kuolemaa ja ettei kukaan taida enää lukea tätä munkaan omaa, mutta haluaisin silti paljastaa yhden jutun. Mä seurustelen. Oon seurustellut jo 2 kuukautta. Enkä voisi olla piiruakaan onnellisempi. Se yks vaan saa mut hymyilemään kuin idiootti joka päivä, yleensä pelkästään laittamalla viestiä. Kaikki vaan tuntuu niin oikealta vihdoinkin. On tuntunut jo siitä asti, kun tajusin kenelle mun sydän kuuluu - heh, taisi olla vähän imelästi sanottu, mutta turha tuota on kierrellä ja kaarrella, kun voin vihdoin sanoa olevani yhdessä sen pojan kanssa, jota oon jossain syvällä sisimmässäni rakastanut viimeiset vähän päälle kolme vuotta.
Ja ennenkuin kukaan tulee ulisemaan, että kuinka en osaa olla yksin ja kuinka nopeasti etsin hätiköiden itselleni jonkun uuden, kun Aija lähti niin lukekaapas oikein ajatuksella nyt. Mun ja Aijan erosta on yli 4 kuukautta, mä olen seurustellut 2 kuukautta. Mä olin 2 kuukautta sinkku, vaikka toki suurimman osan siitä ajasta mulla olikin säätöä poikaystäväni kanssa, mutta en siltikään kokenut mitään kiirettä rynnätä suhteeseen, vaan annoin itseni ensin rauhassa päästä yli. Ja vaikka meillä olikin juttua melkeinpä heti mun erottua, niin totean tämän; jos se on aitoa, niin miksi ihmeessä pitäisi odottaa, ennen kuin voi aloittaa säätöä?
Ja ihan tarkoituksella kaikkien kiusaksi julkaisin tämän juuri tänään. Ihan vain koska mä voin. Siinähän nyt pohditte, että oliko tämä vain hyvin suunniteltu aprillipila vai totta.
"Mä olen tässä sua varten sua aina suojelen,
kun murheet koittaa meitä voittaa vierelläsi taistelen.
Mä olen tässä empimättä, vaikka vuodet satuttaa,
jos sä tahdot, niin mä tahdon... niin mä tahdon."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti