lauantai 26. tammikuuta 2013

I just want to live while I'm alive

Kuten voitte huomata, leikin tänään hieman bloggerin mallin suunnittelytyökalulla kun olin niiiin kyllästynyt siihen vanhaan blogin ulkonäköön. Tietenkin tässä uudessakin huomaan että olisi parantamisen varaa, kuten esimerkiksi noi punasella näkyvät tekstit haluaisin erivärisiksi, mutta suunnittelytyökalusta ei löytynyt mahdollisuutta siihen !

Tänään siis päättyi myös äänestysaika kyselyyn, jonka voitti my day. Sen toteutan huomenna kirjoittaen & kuvien kera. Toiseksi tuli hienosti huonepostaus, jonka toteutan kyllä sitten myös, joskin siinä voi kulua vähän enemmän aikaa... Eläinpostaus jäi kolmanneksi, enkä tiedä jaksanko sitä koskaan edes tehdä, koska vain 3 sitä toivoi...

Tänään pitäisi varmaankin tehdä vielä jotakin järkevää, vielä ehtisi hyvin kaikenlaista tekemään. Mutta koska flunssa mut nyt pääsi yllättämään tän viruksen lisäksi niin saa sitten nähdä jaksanko enää tästä ruudun äärestä mihinkään liikkua...

Ps. Haasteita saa ja pitää lähettää, mutta se on eri asia mitkä kaikki niista sitten toteutan...

perjantai 25. tammikuuta 2013

Sehän on kaikist tärkeintä et en pelkää

Äänestystunteja enää muutama jäljellä, joten nyt kaikki äänestää mitä haluaa nähdä/lukea ! Ei tänään tuu mitään kunnollista blogitekstiä koska Tapio on meillä yötä = kauhuleffamaraton herkkujen ja parhaan seuran kera ♥


Ps. jos joku haluaa lukea mun eilen luotua tarinablogia (sinne siis tulee vain mun tarinoita...) niin tässä osote: http://pempuntarinoita.blogspot.fi/

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Eilinen ei oo vangittu vaikka oven kii pamautit

Tosiaan siis menin tänäänkin koulun jälkeen Tapiolle, tosin pelkästään Suvin kanssa koska Tapio meni Piian kanssa kylälle mieluummin ku oli mun seuras... Pitäskö mun huolestua ja saada jälleen kauhea mustasukkasuuskohtaus asiasta vai antaa vaan sen olla... Mutta taisin tosiaan luvata vähän kertoa miltä mun todistus tällä hetkellä näyttää ja miltä mä toivoisin sen näyttävän keväällä... Suluissa olevat meinaa sitä että numeroa ei voi nostaa koska ainetta ei enää ole...

Tällä hetkellä:

Käytös: 7, jee nous keväästä :3
Äidinkieli ja kirjallisuus: 6
Englanti: 8
Ruotsi: 7
Matematiikka: 5
Biologia: 4, tuli just ja just hylätty kokeesta, kävin tänään uusimas...
Maantieto: 7
Fysiikka: 5
(Kemia: 5)
Uskonto: 8
(Historia: 9)
Yhteiskuntaoppi: 7
(Musiikki: 8)
(Kuvaamataito: 7)
(Käsityö, tekstiili: 7)
Liikunta: 7
Terveystieto: 6
Ranska, valinnainen: 5
Kotitalous, valinnainen: 8

Ka: 6,6

Haluaisin kevääksi:

Käytös: 7-8, ei niin väliä
Äidinkieli ja kirjallisuus: 8
Englanti: 9
Ruotsi: 8
Matematiikka: 7
Biologia: 8
Maantieto: 8
Fysiikka: 7
(Kemia: 5)
Uskonto: 8, ei haittaa vaikkei nousis
(Historia: 9)
Yhteiskuntaoppi: 9
(Musiikki: 8)
(Kuvaamataito: 7)
(Käsityö, tekstiili: 7)
Liikunta: 7, ei haittaa vaikkei nousis
Terveystieto: 8
Ranska, valinnainen: 7
Kotitalous, valinnainen: 8, ei haittaa vaikkei nousis

Ka: 7,6


Eli kuten voinee huomata, tahtoisin ettei olis yhtäkään numeroa alle 7 :3 Mutta no, ei mulla oikeen mitään muuta kerrottavaa ollu tällä hetkellä ku kunnianhimoisuuteni asiassa että nostan nuemroitani kivasti...

tiistai 22. tammikuuta 2013

Life's so normal, nothing's shocking

Heeei, jääny ny vähä tänne kirjottamine tältä alkuviikolta koska on ollut muuta tekemistä :D Toisin sanoen olen siis ollut Tapiolla koulun jälkeen. Toteutan sitten kyselyn loputtua sen mikä saa entien ääniä, joten hopihopi kaikki äänestämään !

Tosiaan, eilen menin suoraan Tapiolle ja sit siellä nautittiin ku nähtiin pitkästä aikaa :3 Tänään menin sitten koulun jälkeen kirjastoon Suvin ja Kaisan kanssa, ja sit me kierreltii kysymäs kesätöitä & käytiin kaupassa :3

Eli hakemus Halpa-halliin täytettynä, ja nuemro saatuna mihin voi soittaa huomenna ja kysyä tk:sta kesätöitä, kunnalle haen sitten jos tulee tilanne ettei muualta saa...

Mutta no, kirjottelen sitten joskus paremman koska meen nyt lukemaan bilsaa. Uusintakoe huomenna, enkä viittis saada uudelleen hylättyä vaan päsätä kiitettävästi läpi... Aion nimittäin alkaa nyt korottamaan numeroita, lähtötilanne numeroissa tulee huomenna :3

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tänään oisitko kynsissä kiusaajien vai pitäisitkö puolias?

Tänään herättyäni mun teki oikeesti mieli kirjottaa teille yks mun viime vuotinen tarina. Joo, mä siis kirjottelen tarinoita ja se auttaa mua selvttelemään mun ajatuksia. Mutta mä nyt aattelin kirjoittaa teille kaikista mun sadoista tarinoista vaan tän yhen, koska tällä on mulle suurin merkitys. Mä kirjotin tän ollessani osastolla, jolloin mä mietin tosin paljon että minkä takia mä olen siellä...


Sanat voivat tappaa

"Sä oot ruma" "Sä oot säälittävä" "Tapa ittes, kukaan ei jäis kaipaamaan", kaikki nuo sanat kaikuvat nuoren, vain neljätoistakesäisen tytön mielessä joka päivä. Sanat voivat tehdä, etenkin teini-iässä, pysyviä vaurioita mieleen, pahimmassa tapauksessa myös pysyviä arpia käteen. Kuinka moni nuori onkaan päätynyt tekemään itsemurhan pelkkien sanojen vuoksi? Vaikka ne ovat kaikkien kuultavissa vain lyhyen hetken, se kelle ne on suunnattu voi muistaa ne koko loppuelämänsä. Silloin ne sanotut sanat ovat peruuttamattomia seka ikään kuin viiltäviä veitsiö, valmiina kääntymään haavassaan ja muistuttamaan itsestään ennen kuin haava kerkeä arpeutumaan. Jotkut noista haavoista eivät koskaan arpeudu, vaan seuraavat elämän loppuun asti, päättyi se sitten nuorena tai vanhana. Kuinka montaa ihmistä onkaan joskus kiusattu sanallisesti, ja kuinka moni noista kiusaajista sitten sanookin sen olleen "vain läppää". Mutta tarkoitti sanoja sitä itse todella tai ei, aina ne osuvat ja uppoavat uhriinsa samalla tavalla. Sanat voivat olla se viimeinen pisara nuorelle, jolla on jo muutenkin sisäisesti huono olo, eikä silloin välttämättä kerkeä pyytämään ajoissa anteeksi, jo samana iltana voi sen nuoren elämä kokea päätepysäkkinsä. Aina kun meinaa sanoa jotakin jollekulle, kannattaa harkita tarkkaan mitä sanoo, koska jokainen tulkitsee sanat eri tavalla, eikä siksi voi tietää, voisivatko ne jäädä viimeisiksi sanoiksi sille henkilölle.                           

© Pempu 2012


Mua on siis itteäni kiusattu paljon sanallisesti, sekä muillakin tavoilla, jonka johdosta päädyin sitten kirjottamaan sillon syyskuussa ton lyhyen tarinan. Toisaalta mun pitää myös kiittää mun kiusaajia, koska ilman niitä mä en ois koskaan oppinu olemaan välittämättä kaikesta mitä mulle sanotaan.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Olohuoneen sohvaan juutuin katselemaan noita kuvia

Eli ihan teitä varten olin tänään pihalla lähes tunnin kuvailemassa ! Jekkukin tuli mua vastaan peltosuoralla ja sitäki sitten vähän kuvailin videolle, joka on nähtävissä kuvien jälkeen tässä tekstissä. Mutta tosiaan, tässä sitä kuvasatoa:
 Tossa nyt tallin takana olevat kaksi koivua, en aluks meinannu jaksaa lähteä kauemmas kuvaamaan mut totesin et se on pakko...
 Tossa nyt Pususta vähän tollanen parempi kuva. Kamera vähän pelotti sitä kuitenkin kiehtoen samalla.
 Takana vähän meidän metsää ja sit tossa on lumen peitossa oleva paju.
 Kentälle kurottuva oksa taustanaan kuusiaitaa.
 Tommonen pikkukuusi tien vieressä.
 Yksi kolmesta kentän ja tarhojen välissä olevista puista, en nyt tähän hätään muista nimeä enkä jaksa etsiä isseetä kysyäkseni...
 Mä en oo koskaan tajunnut näiden minitikapuiden ideaa... Toki niistä oli mulle hyötyä silloin kun vielä kiipesin siihen mäntyyn mihin ne nojaa tupakille mutta, kai niillä nyt joku tarkoituskin on ?
Vähän peltosuoraa, Jekkua ei näy kuvassa koska kun otin tän se ryömi ojassa...

 Tuossa se video nyt siis :3

perjantai 18. tammikuuta 2013

Its gonna suck when the camera stops rolling

Tein sitten videopostauksen !

Kärsikäää :D

Pahoittelen valaistusta ja sitä kuinka mä vammaan joissakin kohdissa :D

Tarvitsen vierelleni nyt jos koskaan enemmän sinua

Jee, käytiin äske nieluviljelys ja tulos negatiivinen, eli ei oo angiinaa. Päivän pelastus. Tosin päivän huonontaa se, että venytyskoru tippu yöllä korvasta enkä oo löytäny sitä mistään ): Sinne meni venytys, r.i.p 3mm ):

Enpä oo tässä näinä parina päivänä oikeen mitään jaksanu tehä, koneella, syön, koneella taas ja sitä rataa. Kuitenki joka ilta oon menny nukkumaa kun oon ensin puhunu Matiaksen kans, sen laskuun.

Eniten näinä päivinä mä oon kaivannu koulua o; en siis sitä et mä pääsisin tunneille, vaan sitä et mä näkisin kaikkia ihmisiä. Etenkin Tapiota mulla on ollu kauhee ikävä vaikka sen kanssa oonki joka päivä puhunu faces. Toki se et sen paita on ollu melkein kokoaja mun pääl (suihkuun oon ottanu pois sentää) ni on tietenki vähä helpottanu ikävää :3 Ei paljoa mutta sen verran etten oo lähteny juoksemaa tuolla pakkasessa niille :D

Tähä loppuun voisin pari kuvaa liittää meiän eläimistä :3
 Porkkana, yks meiän kolmesta kissasta ♥
 Riisi ja Söpö syömäs ♥
Söpö todella raskaiden töiden jälkeen :D
 Jekku, meiän päälle vuoden vanha koira ♥
Riisi ja Pusu tallis, Pusu on meidän vauveliheppa, tosin se on meillä vaan ratsutuksessa ja sen omistaa Inga, Söpön entinen omistaja :3
 Jarppi alias Nyysö ja Pahis alias Läskipossu sohvalla, meidän 2 muuta kissaa ♥


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

I'm sick of laying down alone with this fever

Sori, en oo nyt pahemmin kerenny kirjotella, oon ollu niin kovis kiireis nauraa musta kiertäville juoruille (:

Taino, en oo viime aikoina tehny mitään kertomisen arvosta. Kuume nous tos maanantaina tosta noin vaa. Mun normaali ruumiin lämpötila sen n. 35 astetta, ja paris tunnis nous 38.2 asteeseen... eli en oo jaksanu oikeen mitään ees tehä. Voimat ollu aiva lopus ja joka päivä oon jaksanu vaan yhelle tupakilleki raahautua, muuten on täytyny turvautua niksapurkkaan, onneks sitäki oon saanu Tapsulta. 

Mutta siis, oon periaattees vaa nukkunu pitkää, raahautunu koneelle, syöny jotaki pientä ihan vähän ja sit aina illalla puhunu Matiaksen kans puhelimes sen laskuun. Se pitää seuraa ja on muutenki tosi kiva tyyppi :3 Niinja, oonhan mä Tapsunki kans puhunu puhelimes sen laskuun (sori, oon ilkee ja laskutan muilla :D) mut neki on sit vaa ollu jotaki et oon pyytäny anteeks sen päiväistä mustasukkaisuuskohtaustani tms.

Kyllä, olen mustasukkainen, koska mä rakastan Tapiota niin paljon että jos mä vähänki nään syytä olla mustis, mä myös oon mustis :D

Äh, ehkä mä meen tästä nukkumaa ennenku olo menee vielä huonommaks... Jotenki tuntuu et nieleminenki alkas sattuu, jos tästä ny kehittyy angiina ni ei saatana. Olo ei vaan oo parantunu niin yhtään oikeesti ! Okei, mahakivut on _hieman_ lieventyny, mutta kuumees en nää mitään eroa (meil ei oo kuumemittaria ni mun on paha sanoa paremmin) ja tosiaan, nieleminenkin alkaa jo sattua...

Ainiin joo, melkein unohdin mainita et oon täs parin päivän aikana kuunnellu lähes pelkästää One Directionia, en ois ikinä uskonu et alkasin pitään 1D:n musiikista, mutta tässä sitä ollaan :D

torstai 3. tammikuuta 2013

Olet minussa kun vuosi vaihtuu

Noin vaan vaihtu vuosi, enkä oo vaan millään löytäny jaksamusta kirjottaa nyt, sori kaikille ketkä tätä jaksaa lukea.

Nyt on mulla kolmas päivä ABC-dieetillä menossa, tänään saan siis syödä oikein 300kcal... Ekat 2 päivää meni aika penkin alle, en jaksanu niinkää kattella mitä syön, ja taisin kumpanakin päivänä hienosti ylittää sen 500kcal... Kävin tänään terkkarilla 14 mais ku mua pyörrytti 11 asti, se mittas mun verenpaineen, hemoglobiinin ja verensokerin... Verenpaine normaali, käsistä varmisti että onhan ne vanhoja jälkiä kun jouduin hupparin ottaan pois. Hemoglobiini 120, eli kuulemma alhainen, joten se kehotti mua alkamaan syömään taas rautatabletteja, mutta ku ne maistuu pahalta... Verensokeri 4,7 mistä se huolestu eniten, kysy et oonko mä syöny normaalisti ku sanoin et joo ni se kysy et söinko koulussa, en, miksen, no koska ahdistaa kun siellä on niin paljon porukkaa, sano että voisinhan mä puhua lo:n kanssa jos vaikka söisin reilusti etuajas... Sit se oli vaa et kuinka paljon syön päiväs, yhen aterian päiväs, heti koulun jälkeen. Jotenkin mulla on tunne et mun ois pitäny selittää sille mitä se ois halunnu kuulla: kuinka mä syön 2 lämmintä ateriaa päivässä sekä aamu- ja iltapalan. Mutta miks mä valehtelisin, ei mua kiinnosta vaikka kaikki koulus sais tietää etten syö melki yhtää ._.


Mä en ymmärrä, viime päivät mua on vaan väsyttäny, mut kuitenkaan nukkuminen ei oo auttanu yhtää. Vittu ! Siihen on vain yks selitys: masennuskausi meneillään synkäs vaihees, enkä mä just ny sitä jaksais. Just ku on tuntunu et vihdoinki alkaa oleen niitä hyviäki pätkiä ni sit saatana, eiköhän sieltä tuu masennuksen synkkä vaihe.


Tekis vaan mieli mennä nukkumaan eikä koskaan herätä. Taisiis, en mä halua kuolla mutta just ny vaa väsyttää niin saatanasti eikä mikään auta.... Okei, ehkä mä lähden nyt angstaamasta tänne, etenki ku oon vielä Tapsulla ja se on tos mun takana leikkimäs tulitikuilla...