Ahkera opiskelija ja vuosipäiviä

Eheh, tosiaan oon periaatteessa nyt pienluokalla ns. uusimassa viime vuoden asioita muutaman muun kanssa. Tää jakso on meillä tosi rento, vain ma-to koulua 9-15. Eli siis ne aineet jotka ollaan suoritettu on vapaatunteja, koska kaikilla on vähän eri aineita. Tällä hetkellä oon ollut jokaisella tunnilla, ainoana meidän luokasta, hyvä mä! Toivottavasti jatkuu samalla menolla. Kämppiksenkin kanssa tullaan ihan hyvin toimeen, vaikkei ennemmin tunnettu. Parturi-kampaaja ykkösen kanssa siis asuntolassa asustelen.

Yksi koulun neljästä löytökissasta. Naaras. Rölli kutsumanimeltään. Tykästynyt muhun ja minä häneen.

Koulun maakilpikonna. Michelangelo nimeltään muistaakseni.

Toissapäivänä tuli vuosi siitä, kun meillä rupesi olemaan Aijan kanssa säätöä. Hui miten aika onkin kulunut nopeasti. Syyslomalla mun synttäreinä tulee vuosi yhdessä täyteen. Mihin se aika on oikeasti kulunut, vastahan me tutustuttiin? Meillä menee hyvin, nähtiin viime viikonloppuna viimeksi. Muutenkin nähdään nykyään suunnilleen 2 viikon välein.

♥

Ensi viikon maanantaina on myös vuosipäivä. Se ei tosin ole mikään ihana vuosipäivä, vaan surullinen. Tulee nimittäin 4 vuotta meidän vanhan koiran Mintun lopettamisesta. Olo on edelleen haikea asiasta, koska kasvoin Mintun kanssa yhdessä 3-vuotiaasta. No, eipä tuollainen hirveämmin häiritse, kunhan en rupea koulussa tai asuntolassa sitten itkemään vesiputouksen tyylisesti.

Pikku-minä ja pikku-Minttu ♥

Mutta eipä mulla nyt muuta ole, katsellaan taas koska tulee uutta tekstiä.

Onko pakko jos ei tahdo?

Ahdistaa, itkettää, pelottaa. Sinänsä tiedän syyn, mutten ymmärrä kuitenkaan. Koulu alkaa huomenna. Mun viime vuoden opiskelut ei menneet oikein putkeen, koska mun henkinen kunto romahti vuosi sitten. Poissaoloja on kertynyt niin paljon kuin lienee mahdollista, toisinaan kävin 2h koulussa, siis koko viikon aikana. Lienee siis sanomattakin selvää, että luokanohjaajankin vaihtuessa, iskee ahdistus, miten mun opinnot jatkuvat? Todennäköisesti lukuisten hylättyjen kurssien ansiosta saan tehdä ylimääräisiä tunteja kiriäkseni, enkä ole varma pystynkö siihenkään.

Mun henkinen kunto ei ole vieläkään aivan reilassa, terapiankin lopetin keväällä, koska en tullut toimeen terapeuttini kanssa. Vihaan sitä, kun joku kyselee mulle aroista asioista, ja huudan niissä tilanteissa jokaiselle ihmiselle, jopa Aijalle. Ja koska terapiassa juuri nimenomaan oli kyse siitä, joko huusin tai sulkeuduin omaan tilaani loppuajasta joka kerralla., siis jos edes menin terapiaan asti, yleensä vain keksin tekosyyn olla menemättä. Etenkin yöt on mulle vaikeita, koska silloin oon yksin omien ajatusteni keskellä, enkä saa edes unta. Tänä ja viime yönä aattelin puolilta öin, että meen nukkumaan heti, kun väsyttää edes vähän. Eilen sain unta suunnilleen 7.30, ja tänään en aio edes mennä nukkumaan jos ei ennen sitä väsytä.

Noh, kai tää tästä lähtee sujumaan pikkuhiljaa kerrallaan. Tänä vuonna osaan sentään varoa, etten ota liikaa vastuuta ennen kuin olen siihen valmis. Tälläinen nopea avautuminen näin aamusta valvotun yön jälkeen. Ehkä joku päivä tulee taas "kunnollisempaa" tekstiä, mitään en kuitenkaan lupaa.

Ps. Muokkasin hienon kuvan yksi yö. #stillabetterlovestorythantwilight

Pieniä muutoksia

Eli kaikki huomaa varmaan bannerin vaihtuneen sopivammaksi, koska edellisen bannerin kuvat eivät oikeastaan mitenkään enää tuntuneet olevan osa mun elämää. Bannerin lisäksi otin pois ikivanhan kyselyn, kuvauksen sekä vaihdoin katsojien lukumäärän yläpuolella lukevan sanan kyylääjistä stalkkereihin.

Yritän pitää tän ulkonäön blogissa mahdollisimman simppelinä, koska jos haluaisin toteuttaa monimutkaiset visioni niin multa palaisi hermot ja blogin ulkonäkö vaikuttaisi aivan erilaiselta (eli kauhealta) kuin mun suunnitelmissa.

Eipä kummempia, mulle kuuluu hyvää, enää tää viikko lomaa ennen koulun jatkumista. Kirjoittelen taas kunnollista postausta jahka kerkeän.

Punaista vettä

Argh, punaiset hiukset on yksi suurimpia rakkauksia, mutta niissä on kaksi haittapuolta. Ensimmäinen haitta on se, että kun haluat pitää värin, se valuu joka pesukerralla tiehensä pikkuhiljaa. Toinen haitta on se, että kun et halua pitää väriä, se ei varmastikkaan katoa. En ole siis heti luopumassa punaisista, mua vain jäi häiritsemään hiusten erivärisyys. Aiemmin kesäkuussa jo punaiseksi värjätyt ja sittemmin pinkkeinäkin olleet hiukset olivat ihanan kirkkaanpunaiset, eli väriä mitä haluaisin koko pään olevan. Sen sijaan aiemmin mustina ja sen jälkeen maantienruskeiksi hellävaraisesti blondatut olivat tummempaa punaista.

Kuvassa oon hieman onnistunut häivyttämään eroa valotuksella ja filtterillä. Eron voi kuitenkin huomata tarkkaan katsoessa.

Joten eilen ostin koko päätä varten punaisen värin (Schwarzkopf live color xxl sävyä 33 scandalous scarlet). Mutta että väri toimisi edes jotenkin, on pakko haalistaa aiempaa punaista hieman. Joten heitin syväpuhdistavaa shampoota kuiviin hiuksiin, hieman vettä ja tuorekelmua ympärille, vaikutusajan jätin suunnilleen tuntiin. Samalla tavalla haalistin keväästäkin sinistä pois. No, kyllä se väri haalistui, mutta eron huomasi vasta hiusten kuivauksen jälkeen. Pidempinä vielä olevien hiusten rajuista vaalennuksista kärsineet latvat ovat kyllä vaaleanpunaiset, mutta muuten on yhä punaista.

En edes ollut värjännyt hiuksia punaisiksi kunnon värillä, vaan hoitavalla sävytteellä (Biozell chili pepper (+ sekoitin joukkoon perus hoitoainetta)). Purkissa luvataan värin kestävyyttä 6-8 pesukerraksi, mutta aika hyvin näyttää väri junnanneen mun päähäni, kun ei neljällä pesukerralla ollut yhtään haalistunut. Päivällä laitoin vielä päälle tunniksi perus rapsiöljyä antamaan hiuksille menetettyä pehmeyttä ja elinvoimaa, etteivät värin kanssa palaisi aivan täysin.

Illasta sain äiteen lätkäyttämään värin päähän, ja annoin sen vaikuttaa suunnilleen 40 minuuttia, jonka jälkeen pesin huolellisesti ja voin vakuuttaa, meidän suihkun näyttäneen siinä hetkessä enemmän murhapaikalta kuin suihkulta. Hoitoaineenkin pesun jälkeen menin katselemaan tulosta peilistä. Ja ne perkeleelliset keväällä tapetut latvat olivat violetit. Tästä suivaantuneena otin sakset, ja päätin leikata ne menemään jo nyt, vaikka tarkoitus oli ollut kasvattaa ensin muut hiukset vielä vähän pidemmiksi. No, nyt on koko pää yhtä lyhyttä (~11cm) ja samaa väriä.

Ja näin olen jälleen tyytyväinen punaisten hiusteni kanssa. Jatkossa tarkoitus on siis ylläpitää kirkkaanpunaista väriä samalla sävytteellä mistä jo aiemmin puhuin. Ja tuskin tulee tämäkään väri pysymään muutenkaan hirveän pitkään, myöhemmälle syksylle olisi jo uusia suunnitelmia suoraväreihin palaten. Mutta sen tulee huomaamaan sitten, koska värin vaihto alkaa kun en enää sitten ylläpidä punaista vaan annan sen haalistua hiljakseltaan.

Aika vaan kuluu

Heipä vain. Ylihuomenna on taas Jalasjärven juoppojen (ja nuorison) eniten odottama asia, Aukusti. Viime vuodelta tuttuun tapaan meikä menee lauantaina talkootöihin siivoomaan, ja siitä hyvästä saan ilmaisen lipun sitten perjantaille. Artisteina tänä vuonna on mm Softengine ja JVG, mutta saa nähdä meenkö ollenkaan ees sisälle perjantain puolella, riippuu meneekö seura. Toivon mukaan tänä vuonna oisin edes toisen illoista juomatta, ettei mee ihan samanlaiseks kuin viime vuonna, Tia en nyt yyyyhtään mitenkään viittaa meidän "siivoomiseen"..

Eli mua saa tulla siellä moikkailemaan mikäli en näytä siltä, että oon paniikissa ahdistuneena ihmismäärän takia. Joojoo, tiiän että joku tulee kuitenkin anonyyminä kysymään että miksi sitten menen sinne jos ihmismäärä ahdistaa. Mutta vastaus on näinkin yksinkertainen kuin se, että oon ollut koko kesän eristyksissä, ja haluan vihdoinkin nähdä tuttuja, eikä Jalasjärvellä oo ikinä mitään muuta menoa oikeestaan. Eli kyllä, tiedän ettei ole mikään mun hyvinvoinnin kannalta järkevin veto siihen hetkeen, mutta pidemmän päälle kotona oleminen koneella tekee huonompaa mun antrofobialle.

Mutta mä en nyt keksi tähän hätään enää muuta sanottavaa, joten heiheiii taas.

Tossa nyt vielä kuva, mistä näkee kuinka 'siili' on kasvanut. Pidemmät hiukset siis pinkit, koska ah pinkit hiukset on rakkaus.

Ps. Mulla ja Aijalla tuli tänään 10 kuukautta yhessä täyteen, miten se edes jaksaa mua...?:D

Mä taidan kuulua tänne

Heissan vaan, oon pitänyt vähän taukoa blogista, en vaan oo saanut ajatuksia kulkemaan. Joten tässä nyt vähän viime aikojen kuulumisia; kävin viikko sitten Jyväskylässä veneilemässä, keskiviikkona suunnattiin Stadiin Vuosaareen papan kämpille. Täällä mä oon kasvanut varmaan puolet mun lapsuudesta, ja olenkin 7. polven Stadilainen äiteen puolelta. Mun hiukset on kasvaneet aika reilusti siitä 9mm siilistä, joksi sen vetäisin huhtikuun lopulla. Eilen kävin toteuttamassa liki 3 vuoden haaveen, ja musta tuli sonni. Stadissa ollaan tosiaan sunnuntaihin asti vielä, ja ensi viikonloppuna kutsuukin mua Aukusti tuttuun tapaan. Vielä kun saisi sinne perjantaille seuraa, lauantainhan olen jo viime vuodelta tuttuun tapaan siivoustöissä. Aijan kanssa menee myös hyvin, ensi keskiviikkona tulee jo 10kk yhdessä täyteen. Mihin se aika on mennyt, vastahan me säädettiin vielä?! 

Blogin suhteen en lupaile mitään, kirjoittelen aina sitten taas, kun on kirjoitettavaa ja pää toimii. Ottakaa tuosta lohdutukseksi uusi kuva musta. Pidennykset siis viritin hiuksiksi, ei ihan noin paljoa ole hiukset kuitenkaan kasvaneet.

Another year has passed..

..and still I'm fighting with the same monster, only in different level.

Näemmä taas on kerennyt kulumaan vuosi. Tästä tulevasta vuosipäivästä en ole ylpeä, en ollenkaan. Kuinka moni muistaa, kun kirjoitin vuosi sitten yksityisestä blogista angstiteksteille ? No, se oli lähinnä sitä varten, että sain kertoa tänne silloin itselleni liian arat asiat edes jonnekin. Esimerkiksi tässä pätkä 30. toukokuuta 2013 kirjoitetusta tekstistä (eli kirjoituksesta tulee ylihuomenna tasan vuosi). Ja etukäteen, jos olisin halunnut hakea tällä asialla huomiota olisin tehnyt sen jo vuosi sitten. En ole ylpeä asiasta, mutta onnellinen että olen yhä tässä kirjoittamasa tätäkin tekstiä kaikesta huolimatta. (Ja pienenä taustatietona olin vasta vähän aikaa aiemmin eronnut M:stä ja sitten kuulin sen seurustelevan A:n kanssa, siksi tuo teko)

"Mulla on kylmä. Turvaton olo. Niinkuin voisin hetkenä minä hyvänsä vain lyyhistyä lattialle ja alkaa itkemään. Mutta en mä voi niin tehdä. Mä oon se vahva ihminen. Se joka jaksaa jatkaa kaikesta paskasta huolimatta. Mutta todellisuus on kaikkea muuta. Mä voin ehkä esittää vahvaa ja itsevarmaa 15 vuotiasta tyttöä, mutta sisältä mä oon edelleen se 5 vuotias tyttö, jota alettiin kiusata. Oon liian väsynyt henkisesti. Vedin eilen illalla yli 40 lääkettä, tyhmänä yritin niillä tappaa itteni. Epätoivoinen ja jo valmiiksi tuhoon tuomittu yritys. Haluisin vaan paeta omaa elämääni. Olla edes hetken joku muu..."

Tavallaan pystyn tietyissä määrin edelleenkin samaistumaan tohon tekstiin, mutta nää pari viime tuntia mitä oon miettiny asiaa, oon tajunnut etten kuitenkaan enää yrittäisi tappaa itseäni. Joo, onhan se kova pala ensin kuulla maagiset sanat "mä rakastan sua ja en pystyis elämään ilman sua" ja seuraavassa hetkessä tajuta, että ne sanonut henkilö onkin jo ~viikon seurustellut toisen kanssa. Vaikka enhän mä voi sitä siitä syyttää kun miettii millainen kusipää kakara olin vielä vuosi sitten käytökseltäni.

"The 7 things I hate about you,

You're vain, your games, you're insecure

You loved me, you liked her

You made me laugh, you made me cry

I didn't know which side to buy

Your friends they're jerks

And when you acted like them, just know it hurted

I wanted be with the one I know

And the 7th thing I hate the most that you did

You made me love you."

Miley Cyrus - 7 things, käänsin itse sopivampaan aikamuotoon.

Mutta pakko myöntää, että kaikkein kauheinta oli kuitenkin kuulla se fakta, että kyseinen henkilö lähestulkoon toivoi mun kuolemaa. Ja silti rakastin sitä. Yh, ehkä mun vain piti kokea kaikki ne jätkät jotka kohteli mua paskasti, että pystyin myöntämään itselleni ettei kyseinen sukupuoli ollut oikeastaan edes ikinä vetänyt mua puoleensa. Joten voitanee sanoa, että parempi näin. Mä kiitän ja kuittaan, koska pystyin vihdoin julkistamaan edes yhden (tai kaksi riippuen miten katsoo asiaa) luurangon kaapistani. Vaikka eipä tuo edes mikään kummoinen salaisuus edes ollut...

Paljastetaan nyt sitten täälläkin vielä

Eli varmaan aika lailla kaikki on joko askista, instagramista tai facebookista saaneet tänään huomata, niin ollaan tosiaan Aijan kanssa oltu nyt jonkin aikaa kihloissa ja nyt sitten kerrottiin kertarysäyksellä niille, jotka ei kaikkein läheisimpiin kavereihin kuulu ja oo sitä kautta saanut heti tietää asiasta.

Ps. Leikitään ettei mun sormet oikeesti näytä noin nakeilta :D

Katson salamaa missä jag hengaillaan ikkunassa - hallelujah tipitii !

Öhm... Kehitin näemmä yhdeltä yöllä viisaan otsikon sunnuntaina youtubeen julkaistulle euroviisu videolle. Hiukset ei totellu ja pipokaan ei mua suosinut videon aikana. Tuhma pipo.

Vain sinusta oon selvästi päihtynyt

Tänään matkalla Kauhajoelta kotiin suomipop soitti Jenni Vartiaisen Selvästi päihtynyt- biisin, ja totesin sen sanojen pitävän paikkaansa. Tasan vuosi sitten olin humalassa ja tein känniEmiliaiseen tyyliin todella suuria virheitä. Tänä vuonna mun vappueväiksi päätyi pakastepizza, 1,5L cola-pullo ja Maraboun maailman parhaimpia daim-keksejä. Muutenkin oon rauhoittunut toooosi paljon nyt Aijan myötä. Veri ei vedä enää joka tilaisuuden tullessa vetämään päätä täyteen, oon ollut jo 4 kuukautta ilman nikotiinia, enkä ole muutenkaan enää sellainen rasavilli kuin olin ennen tätä suhdetta. Parastahan tässä on se, ettei Aija ole pyytänyt mua tekemään mitään, vaan lopetin tupakoinnin ja juomisen vain koska itse halusin.

Mulle kuuluu nykyään hyvää, en vain yksinkertaisesti ole löytänyt aikaa jaksamusta kirjoittaa tänne. Nähdään tosiaan Aijan kanssa taas lauantaina ja ens viikonlopun oonkin yksin kotona eläinvahtijana. Ja en haluaisi nyt hehkuttaa mutta... hain lovemillan 3 kaudelle enkä ajatellut että mua edes harkittaisiin koska onhan mun hiukset vähän rajut tyttömäisiin rooleihin. Kutsu koekuvauksiin kuitenkin tuli, joten maanantaina meikä suuntaa kohti Helsinkiä. Oon äiteen kaverin (ja puolveljen kummitädin) luona yötä, tiistaina koekuvaus iltapäivästä ja sitten suunta kotia kohti. Keskiviikkona tarkoitus mennä kouluun taas ja katsella miten tuleman käy.

Mikäli (huom tämä on jossittelua koska never know what happens !)mut valitaan niin saan aika paljolti itseäni kuvaavan hahmon roolin ja pitemmän loman koulusta. Koska itse sarjan harjoitukset ja kuvaukset kestää toukokuun puolenvälin jäljestä kesäkuun alkupuolelle. Ja tosiaan Helsingissä ovat nekin. Mutta silloin varmaan pyytäisin koulusta tehtäviä ja tekisin ne sitten siellä palauttaen ne myöhemmin koululle. Sen kummemmin en ole suunnitellut kun ei tiedä mitä tuleman pitää. "Ainoa varma on vain tämä hetki" Indican biisiä myötäillen. Tietenkin toivon parasta kun oon aina halunnut näytellä, mutta koska sosiaalinen tilanne ja antrofobia niin en osaa edes sanoa miten tulee koekuvaukset onnistumaan.

Videota on myös tiedossa joku päivä ja päivittelen kyllä sitten varmasti tännekin miten koekuvauksissa meni. Näkyillään taas ~