Mistä tiedän oonko sekaisin aivan, tapahtuuko tää mulle?

Tää biisi kuvasta niiiin hyvin mun tunteita tällä hetkellä ! Tai siis, ei kukaan vaan voi sanoa sellasta mulle oikeesti, ainakaan kukaan josta aattelen samoin... Siis tää vaikuttaa niin täydelliseltä unelta josta en haluu herätä ! Siihen asti et muistan sen yhen esteen. Taino, hidastehan se vaan on kun tarkemmin miettii, mutta emmä halua olla niin kusipää, sillekkään henkilölle.

Taisin tossa vähän aikaa sitten sanoa rakkauden olevan perseestä. No, joskus munkin on syötävä sanani ja myönnettävä olleeni väärässä. Ei tää niin perseestä ookkaan kun ei oo yksipuolista c: Vaikka tää tilanne muistuttaakin todella paljon jonkun elokuvan juonta... Siis oikeasti, tilanteesta tietävät ymmärtää kyllä, ja muut saattaapi arvata jotakin, että miten tilanne menee tän postauksen perusteella.

Oon ollu vaan niin onnellinen kun vaan mahdollista viimeset 2 päivää. Siis ää, en kestä. Kunpa nää päivät kestäis ikuisesti. Mut ikävä kyllä se on totta, et sillon kun haluaa ajan kestävän mahdollisimman pitkään, ni se kuluu ihan huomaamatta. Taisiis, vastahan kello oli 15 ja mä heräsin ?! Herranen aika, pitäs olla jo nukkumassa, mutta kun ei nukuta, ja toi ykskin on vielä koneella.... No, nukutaan sitten tunneilla (:

Liikaa salaisuuksii joist jäädä kii, en anna avainta mun ajatuksiin

Mitä silmät ei nää,

sen sydän ymmärtää.

Totuutta etsii, kestävää.

Ehkä tänään, ehkä tänään,

tähän kaikkeen vaivaan.

Mitä silmät ei nää,

sen sydän ymmärtää.

Jossakin kaipaus hellittää.

Ehkä tänään, ehkä tänään,

joku löytää taivaan.

Juha Tapio - Mitä silmät ei nää

Olin tänään taas niin angstangstangst aamusta lähtien. Kävin kaupalla vanhempien kanssa, datasin, tallihommat, kävin abcilla Piian kans, katsoin Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarjan tv:stä ja sitten datasin taas. Ja sen datauksen aikana se fiilis hävis kokonaan tältä erää. Kuinka yhden henkilön sanomat sanat voi saada aikaan sellasen fiiliksen..? En oikeesti voinut lopettaa hymyilemistä yli 2 tuntiin !

Se nainen oikeesti pelasti mun illan ♥ Ja kenties sekin tajuaa nyt miks oon ollu niin suojelevainen sitä kohtaan yms viime aikoina. Tai siis, oon ollu huolestuneempi ku aiemmin, mut en tiiä onko se huomannu mitään. Mä oikeesti välitän tästä henkilöstä niin paljon ettei oo mitään rajaa ! En halua et sille tapahtus yhtään mitään pahaa, tai että se ite tekis itelleen mitään haitallista.

Oon viime aikoina hokenut itelleni "Pretty girls don't eat", että nälkä häviäis. Tänään ei oo ollu nälkä. Ja oon silti syöny jonkin verran, enimmäkseen epäterveellistä shaissea. Ohgod, mä lupaan olla lokakuun kokonaan ilman herkkuja. Tosin 13. lokakuuta herkuttelen, koska synttärit on sillon ja kaikki ihmettelis ja mä vaivaantuisin.

Katottiin myös 3. tuotantokausi big bang theoryäkin loppuun Piian kanssa, ja ollaan kauheen addiktoituneita siihen sarjaan nykyisin :'D Enkä ainakaa yritä tällä vinkkailla, että sen 4. tuottarin jos sais lainaan niiltä yksiltä. Jos ne ois niin kivoja ja ihania c: Mutta mä lähden tästä nyt pikkuhiljaa nukkumaan, kun viime yönäkin sain nukuttua vaan jonkun 5h fiiliksen takia valvomisen myötä.

And this feeling will follow you 'til your life is over

I told you everything

Opened up and let you in

You made me feel alright

For once in my life

Now all that's left of me

Is what I pretend to be

So together, but so broken up inside

'Cause I can't breathe

No, I can't sleep

I'm barely hangin' on

Kelly Clarkson - Behind these hazel eyes

Ahdistaa. Vituttaa. Masentaa. Itkettää. Tekis mieli repiä pää tai sydän irti ettei tuntis mitään. Mutta kukaan ei kuuntele. Ketään ei kiinnosta. Ei oo varmaan koskaan kiinnostanutkaan. Mä oon pelkkä varalla oleva ihminen, jolle tarvitsee puhua vain jos muita ei ole. Jonka seura ei kiinnosta ollenkaan, jos on vaihtoehtona jonkun muun seura. Mullakin on tunteet. Enkä mäkään kestä kaikkea.

Mä voin esittää, että mä kestän sen etten merkitse kellekkään yhtään, mutta se satuttaa mua niin vitusti. Olenko mä pelkkä turha ihminen, painolasti "kavereille" aina silloin kun mua ei tarvita ?! Koska siltä musta tuntuu kokoajan.

Oon aiemmin sanonut, etten pysty itkemään enää, ja silloin kun itken jokin on tosi pahasti pielessä. Kertooko se mitään, että mä itken tällä hetkellä ? Itken enkä pysty lopettamaan. Eikä kukaan oo näkemässä, kuulemassa tai huolehtimassa musta. Oon ihan omillani. Pistää vaan miettimään, miksi helvetissä mä välitän näistä ihmisistä niin paljon, etten lähtisi lopullisesti...?

Viime päivät on tuntunu niin tyhjiltä. Oon vaan ollu omissa maailmoissani. Eläny surun keskellä miettien, ootanko mä turhaan sitä parempaa huomista. Oon myös stressanut ens viikon tiistaita. Sillon mulla alkaa psykoterapia, vihdoinkin. Se ahdistaa mua. Entä jos en tuukkaan toimeen terapeuttini kanssa ? Entä jos en pysty luottamaan siihen, ja en kerro mun todellisia kuulumisia, niinkin on käynyt useasti.

Tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,

rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin.

Ja tiesi että taivas on taas suljettu tänään,

häneltä, niin kuin jokaisena päivänä.

Eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,

tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu.

Hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa,

ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa, jossa luki:

Ei enää uni auta, väsymykseen,

eikä aamulla kello auta, herätykseen.

Harhakuvitelma - Erään ihmisen tarina

Ps. Päätin, että nyt rupeen oikeesti laihduttamaan. Lupaan itelleni, että painan ennen vuoden loppua 8kg vähemmän kuin nyt ! (Tai siis, 8kg vähemmän siitä mitä painoin päästyäni viimeksi vaa'alle, eli viikko sitten...)

Ei yksinäinen unta saa, vaan valvoo vuoteellaan

En saa unta. Taaskaan. Makasin sängys yrittäen nukkua varmaan 2 tuntia ainaki ja ku ei vaan tullu ni siirryin takasi koneelle. Vois suoraan valvoa koko yön ku ei ees nukuta. Ja sain nyt seuraa faces, ihme ja kumma.

Ei mulla muuta ollu, halusin vaan jonnekkin kertoa et kuinka ihanaa on kuunnella ku kämppis nukkuu ja ite ei saa unta niin millään. Onnee teille jokka nukutte (:

I came in like a wrecking ball, I never hit so hard in love

Oon löytänyt uuden rakkauden biiseistä, Mileyn Wrecking ball ♥ Joo se musavideo on vähän järkyttävä, mutta musiikkia toi nainen osaa edelleen tehdä ! En vaan voi lopettaa tän biisin kuuntelemista, täs on niin ihanat sanat.

Rakkaus on vain sellainen asia, mitä sanotaan kaikkien tarvitsevan, mutta joka satuttaa niin vitusti. Kaikilla muilla tuntuu olevan joku, ja sit oon mä.  Tuntuu et oisin joku epäonnistunut yksilö. Epäonnistun kaikessa. Niin koulussa, kaverisuhteissa kuin rakkaudessa. Tai sitten oon vaan taas niin pessimistinen tänään.

Oon ainakin olo perusteella kuumeessa, joten en oo ollu tänään enkä eilen koulussa. Ilman terveydenhoitajan todistusta saan jäädä vielä huomenna asuntolaan mikäli käsitin oikein. Joten mulla on tää loppupäivä ja huominen aikaa saada itteni terveeksi... Pakko sanoa että fuck this shit.

Meinaan jäätyä tänne asuntolaan vaikka oon täysis pukeis. Päätä särkee niinku joku löis siihen koko ajan täysiä moukarilla ja pienikin liikkuminen saa tuntumaan siltä et kohta jalat pettää alta. Ja kouluun pitäs mennä.... Sanon vaan että nyt menee pian hermot tähän sisällä oleskeluun !

Mutta eipä mulla sen kummempia, kuumevitutusta tulin vaan tänne purkamaan c: Muuten, tasan vuosi sitten pääsin osastolta ekan kerran pois c;

I learned to live half alive

Olin tänään koulussa 9 eteenpäin. Eka tunti meni koneella ja sitten 2 tuntia käytäntöä pieneläinten parissa. Ylitin itseni ja laitoin yhdelle liskolle matoja ruuaksi, pinsettien avulla. Siivosin myös degujen häkit ja toinen niistä puri mua. Ja se opettaja sano ettei ne pure... Siilikin melkein hyökkäs mun käden kimppuun ku laitoin sille ruokaa, mut onneks mul on niin nopeet refleksit ettei se kerinny. Ruuan jälkeen meillä oli 2 tuntia metsää. Tai siis mulla oli 1 tunti ja vartti koska mulla oli terkkarille aika.

13.30 kävelin sinne ja se vaan et puhutaan aluks näistä perusasioista. Kyseli mun taustoista yms normaalia mitä nyt kysytään aina aluksi uusis kohtaamisis. Sitten se rupes kyselemään mun masennuksen aiheuttajista. Mä rupesin tärisemään, alko ahdistamaan ja lähestulkoon itkin siinä (tiedoksi siis etten oo pitkään aikaan pystyny itkemään vaikka tekis mieli...) kun selitin niitä asioita. Sitten se teetti mulla perus masentuneisuus-testin, eli "valitse-näistä.sinua-parhaiten-kuvaava-eihän-sillä-ole-väliä.että-olet-tehnyt-tämän-miljoona-kertaa".

Kattottuaan tulokset se soitti jollekkin ensiapupsykiatrian tyypille. Kun se ei saanu siihen yhteyttä me puhuttiin vielä puoli tuntia ja ennen kuin se päästi mut lähtemään se vannotti mut lupaamaan että mä pysyn hengissä ja sano, että ellei se saa mulle aikaa ensiapupsykiatriaan ni sit se tapaa mua uudestaan. Sano vielä syyksi, että mun tilanne on niin vakava, että mun on pakko päästä puhumaan jollekkin.

Ja koska mua edelleen heikotti niin paljon mun lähties sieltä niin en mennyt enää loppupäivän tunneille. Tärinä loppu vasta ku pääsin asuntolahuoneeseen ja koko matkan päärakennuksesta asuntolaan musta tuntu että joku seurais mua ja tulis vahtimaan mitä teen. Ohgod, olen vainoharhainen tollasten heikkojen hetkien jälkeen.

Tänään ois tarkotus hakea mulle vihdoinkin oma nettipiuha kunhan uskaltaudun. Sitten pitäs mennä hevosten talvitarhoja aidoittamaan ja jossain välissä vielä kauppaankin. Mulla alko myös tänään herkkulakko, mutta kyllä kaupasta voi muutakin ostaa, ainakin viinirypäleitä, jotain välipalaa ja margariinia pitäs ottaa. Kattoo sitten jos jotain muutakin pientä (kuten kokista...) tarttus mukaan.

Jurassic rockin koostevideo on vihdoikin täällä !

Tossa noin, kun vihdoinkin sen sain tehtyä ja julkaistua !(:

Painu helvettiin, ja takas älä tuu, niin että painajainen nopeammin unohtuu

Vuosi on kulunut taas niin nopeasti. Nytkin on jo syyskuu, pian lokakuu. Vastahan uusivuosi oli !

Tasan vuosi sitten mä olin osastolla. Olin niin surullinen, etten pärjännyt omin avuin. Onko mun tilanne parantunut siitä ? Kaikkien mukaan oon nykyään paljon positiivisempi ja pirteämpi nykyään. Ne näkee vain ulkokuoren. Tänään viimeksi mä romahdin. Mitä mä teen täällä, kun en pärjää yksin. En pärjännyt vuosi sitten, en pärjännyt puoli vuotta sitten, en pärjää nyt, en varmaan koskaan pärjää.

Kaikki stressaa mua. Koulu, kaverisuhteet, rakkaus, eläminen, hevosen hoito. Ja kaiken tän mä pidän sisälläni. En kerro kellekkään mua painavista asioista, esitän voivani hyvin. Todellisuudessa oon taas niin burnout sisältä, että itsemurha kuulostaa helpottavalta ratkaisulta. Ei, mä en suunnittele että tappaisin itseni. Mä oon kasvanu siitä ajasta, vaikka siitä ei ookkaan kauaa kun viimeksi meinasin. En halua tuottaa sitä surua mun läheisille.

Jos sä voisit tulla vielä kerran takaisin,

niin mä lupaan että kaikki oisi paremmin.

Eikä sun tarvii olla peloissasi enää,

koska ilman sua mulla ei oo syytä elää.

Ezkimo - Ilman sua

Yhtä kaikki mä oon hengissä kuitenkin. Kaikesta tästä sisäisestä huolimatta. Kai mä pärjään, kun ei mulle muuta mahollisuutta jätetä (koska se yks naikkonen kiristää mua :c: ). Mun hiustyyli on taas muuttunu, kiitokset siitä meiän solun parturiopiskelijalle. Se kysy et haluuko joku leikkuuttaa hiuksiaan, niin sanoin että mun omia saapi vähän kerrostaa. No, se otti sitten vähän enempiki ku vaa kerrostusta. Rip mun vaivalla kasvatetut etuhiukset ♥ Laittaisin kuvaa mutta webkameran laatu on niin 10+, ja en viitti raiskata teiän silmiä.

Mutta mä meen nyt tästä angstaamasta, jos vaikka ens kerralla saisin kirjotettua taas jotaki ilosempaa.

Smiling can hide so many secrets

Oon asuntolassa tällä hetkellä, vaikka kaikki muut on koulussa. Yksin huoneessa, kuuntelemassa musiikkia ja toivomassa että huomenna pystyisin menemään kouluun. Mä oon alalla millä haluan olla, silti jotakin vain puuttuu. Mä en jaksa. En yhtään mitään. Herään aamulla, laitan itteni nopeasti kuntoon ja meen tallin kautta kouluun. Nukun tunneilla. Ja jos en nuku niin teen kaikkea muuta kuin opiskelen. Mä oon henkisesti tällä hetkellä niin loppu etten jaksa.

Joka päivä mulla on tunne, että tekisi vain mieli luovuttaa ja lähteä itkemään asuntolaan paha olo pois. Myös itteni satuttaminen on käyny taas mielessä. Entä jos vain antaisin itseni mennä tunteiden mukaisesti ? Kuka muka musta välittää. Kuka muka tulisi sanomaan, että se on väärin. Tänään en pystynyt olemaan tunnilla. Mua rupesin tokalla tunnilla heikottamaan niin paljon sisäsesti, että mua rupesi myös oksettamaan. Aattelin, että jos se ei lopu niin lähen asuntolaan vaikka iltapäivä onkin kokonaan käytäntöä.

Eipä se kadonnut, joten täällä ollaan. Kuuntelemassa Antti Tuiskua ja tajuamassa, kuinka kerta kerralta ymmärrän paremmin ne sanat. Luen (tai siis kuuntelen) rivien välistä ja huomaan kuinka paljon ne voisi olla suoraan mun elämästä. 

Hän on pieni, aina peloissaan,

mut kasvot niin ei kerrokaan

Yksin paiskattuna maailmaan,

johon ei tahdo kuuluukaan

Varman näköiset on askeleet,

mut jos kysyisit, minne meet

Vastaa, että kunhan eteenpäin,

johonkin poispäin itsestäin.

Hän tästä selviytyy,

kun sieluaan ei myy

Sydäntään hän ei anna kellekään

Pilven varjot saattaa valon lasta kun kulkee

Yksinäinen, laaksossaan ja luulee

Pimeäänsä aina jää tähtiotsa, eikä nää

itse valon kirkkaimman hän kantaa

Aikaisin jo väsyi väistämään

Ei luota mut ei syytäkään

Liian paljon yli käveltiin

ja unohti, miten noustiin

Antti Tuisku - Tähtiotsa

Mulle tää on eri maailma, maailma

Se ei oo enää niin mustavalkoinen, kuin ennen

Ennen joskus toivoin että oisin kasvanut

niin kuin kasvatettiin

Oisin tehnyt kaiken siinä aikataulussa

Enemmistön joukossa

Mulle kaikki vieras onkin teille tärkeintä

Ja te rakensitte sen kaiken tyhjästä

Mutta en voi jatkaa siitä mihin joskus jäätte

Enkä pystyiskään oon liian kaukana

Pettymyksen pitkä hiljaisuus , hiljaisuus

Antti Tuisku - Mustavalkoinen

Sinä oot se mihin loppuu kohtuus, mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus ♥

Muistan sen kuin eilispäivän. Oli kesäkuu 2011, ja tulimme äitin kanssa isoveljeni riparin tapaamisesta. Rupesimme puhumaan, kuinka tarvitsisin hevosen kun ponit ovat alkaneet käymään minulle pieniksi. Siinä sitten tokaisin, että "valkoiset hevoset on ollu se mun juttu", ja samassa äitini sai idean. "Ingalla olisi Söpö myynnissä", hän sanoi ja se ei aluksi kuulostanut hyvältä, Ingan kaikki hevoset ei nimittäin omista sitä ns. täyttä päätä. Äiti kuitenkin soitti seuraavana päivänä ja sovittiin koeratsastus juhannuksen paikkeille. 

Pian koitti koeratsastuksen päivä. Olin hieman hermostunut, miten se menee, sillä tiesin Söpöllä olevan varsa. Siinä sitten harjasin Söpön ja laitoin varusteet. Kävelytin hevosen (joka tuntui silloin kauhean isolta verrattuna poneihin) kentälle ja nousin selkään. Varsa juoksi vapaana siellä ja mä menin kaikki askellajit läpi. Heti raviin lähtiessä Söpö hakeutui itse peräänantoon, ja mä olin sulaa vahaa sen selässä. Laukka nyt oli hankala, mutta sen nyt ymmärsi mammaloman jälkeen. Kaupoista päätettiin saman tien.

3.9.2011 me lähdettiin ajamaan toista kertaa Kihniölle Söpön vuoksi, tällä kertaa heppa-auton kanssa. Se oli ainoa kerta kun tamma ei oo menny sinne kunnolla, ja ymmärtäähän sen kun varsa vieroitettiin siinä samassa kertaheitolla. Aika alkumatkasta Söpö alko huutamaan niin paljon, että mä kiipesin sen seuraksi takaosaan. Syöttelin sitä heinällä ym, ja se rauhottu mun seurasta ! Loppumatka meni hyvin ja kotiin selvittiin ongelmitta.

Ensimmäiset ratsastukset kotona meni hyvin. Olin kovin innokkaana, olihan siitä jo päälle kuukausi ollut kun Justus oli lähtenyt eli en ollut ratsastanut. Hyppäämisetkin sujui hyvin, eikä mennyt kauaa kun startattiin ekoissa kisoissa 40-50cm sekä 60cm. Molemmista tuli nollaradat ja olin niin ylpeä. Monna kävi valmentamassa meitä, ja hypättiin sarjaa. Söpön mielestä sarja oli liian lyhyt ja se veti sen kerran innarina, vaikka hyvin olisi askel mahtunut väliin. Marraskuussa startattiin Myrkyssä 40-50cm sekä 60-70cm. Ekasta radasta 0, toisesta hylätty mun virheiden takia. 

Joulukuussa oltiin jälleen Monnan valmennuksessa, tällä kertaa maneesilla ja meitä oli muitakin. Oltiin varmaan tekemässä toista tehtävää, kun onnistuneen hypyn jälkeen Söpö kompastui niin että mä lensin kyydistä voltilla ja mun kämmenselästä murtui kaksi luuta. Se kuukausi oli niin kauhea, koska mä jouduin katsomaan vierestä kun muut ratsasteli mun hevosella ja ite en saanu. Mutta lopulta pääsin eroon käden lastatuesta ja ratsastaminen jatkui.

Ensimmäisen vuoden aikana koettiin niin paljon kaikkea, niin iloja kuin surujakin, enimmäkseen niitä iloja. Onnistuin myös tippumaan sieltä selästä Söpön kieltäessä kerran vesimatolle. Kiinnostus ratsastukseen väheni ja lisäänty, vähän mun muun elämän mukaan, mutta silti kävin aina mahdollisuuden tullen Söpöä moikkaamassa.

 



Viime talvena en oikein kerennyt ratsastamaan. Oli poikaystäviä, olin osastolla, olin kipeenä, olin kavereiden kanssa, kiinnostus ei riittänyt, oli liian kylmä. Tekosyitä vain että saisin paeta velvollisuuttani, hevoseni kanssa ajanviettoa. Mutta aina kun mä kävin ratsastamassa niin Söpö katsoi mua selvästi rakastaen, mä olen sen oma ihana ihminen, vauvaponin äiti (Söpö on mulle ikuisesti vauva vaikka se onkin jo 10). Kesällä mulla oli Rasse, ja tamma mulkoili mua aina halveksuen kun mä hyppäsin sen selkään.

Leirillä Söpö katsoi mua aina että "äiti, kuka mun luona on" kun joku muu harjas sitä. Ja sitten kun mä käytin sitä järvessä se meni hetken mietinnän jälkeen niiin nätisti. Kuuleman mukaan kun Inga oli yrittänyt se ei ollut mennyt niin millään... Lopulta kun tallipaikka täältä varmistui, oli jo selvää että Söpö lähtee mun mukaan tänne. Joten nyt me ollaan pian kuukausi asustettu Kauhajoella. Oon jopa hypännyt ilman satulaa Söpöllä !

Sanotaanko näin, että jos haluan saada ne hyvät päivät tän itsepäisen tamman kanssa, mun täytyy jaksaa elää myös he huonot päivät. Eikä se haittaa mua, koska mulle Söpö on mun elämän ainoa nainen ♥