Sinä oot se mihin loppuu kohtuus, mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus ♥

Muistan sen kuin eilispäivän. Oli kesäkuu 2011, ja tulimme äitin kanssa isoveljeni riparin tapaamisesta. Rupesimme puhumaan, kuinka tarvitsisin hevosen kun ponit ovat alkaneet käymään minulle pieniksi. Siinä sitten tokaisin, että "valkoiset hevoset on ollu se mun juttu", ja samassa äitini sai idean. "Ingalla olisi Söpö myynnissä", hän sanoi ja se ei aluksi kuulostanut hyvältä, Ingan kaikki hevoset ei nimittäin omista sitä ns. täyttä päätä. Äiti kuitenkin soitti seuraavana päivänä ja sovittiin koeratsastus juhannuksen paikkeille. 

Pian koitti koeratsastuksen päivä. Olin hieman hermostunut, miten se menee, sillä tiesin Söpöllä olevan varsa. Siinä sitten harjasin Söpön ja laitoin varusteet. Kävelytin hevosen (joka tuntui silloin kauhean isolta verrattuna poneihin) kentälle ja nousin selkään. Varsa juoksi vapaana siellä ja mä menin kaikki askellajit läpi. Heti raviin lähtiessä Söpö hakeutui itse peräänantoon, ja mä olin sulaa vahaa sen selässä. Laukka nyt oli hankala, mutta sen nyt ymmärsi mammaloman jälkeen. Kaupoista päätettiin saman tien.

3.9.2011 me lähdettiin ajamaan toista kertaa Kihniölle Söpön vuoksi, tällä kertaa heppa-auton kanssa. Se oli ainoa kerta kun tamma ei oo menny sinne kunnolla, ja ymmärtäähän sen kun varsa vieroitettiin siinä samassa kertaheitolla. Aika alkumatkasta Söpö alko huutamaan niin paljon, että mä kiipesin sen seuraksi takaosaan. Syöttelin sitä heinällä ym, ja se rauhottu mun seurasta ! Loppumatka meni hyvin ja kotiin selvittiin ongelmitta.

Ensimmäiset ratsastukset kotona meni hyvin. Olin kovin innokkaana, olihan siitä jo päälle kuukausi ollut kun Justus oli lähtenyt eli en ollut ratsastanut. Hyppäämisetkin sujui hyvin, eikä mennyt kauaa kun startattiin ekoissa kisoissa 40-50cm sekä 60cm. Molemmista tuli nollaradat ja olin niin ylpeä. Monna kävi valmentamassa meitä, ja hypättiin sarjaa. Söpön mielestä sarja oli liian lyhyt ja se veti sen kerran innarina, vaikka hyvin olisi askel mahtunut väliin. Marraskuussa startattiin Myrkyssä 40-50cm sekä 60-70cm. Ekasta radasta 0, toisesta hylätty mun virheiden takia. 

Joulukuussa oltiin jälleen Monnan valmennuksessa, tällä kertaa maneesilla ja meitä oli muitakin. Oltiin varmaan tekemässä toista tehtävää, kun onnistuneen hypyn jälkeen Söpö kompastui niin että mä lensin kyydistä voltilla ja mun kämmenselästä murtui kaksi luuta. Se kuukausi oli niin kauhea, koska mä jouduin katsomaan vierestä kun muut ratsasteli mun hevosella ja ite en saanu. Mutta lopulta pääsin eroon käden lastatuesta ja ratsastaminen jatkui.

Ensimmäisen vuoden aikana koettiin niin paljon kaikkea, niin iloja kuin surujakin, enimmäkseen niitä iloja. Onnistuin myös tippumaan sieltä selästä Söpön kieltäessä kerran vesimatolle. Kiinnostus ratsastukseen väheni ja lisäänty, vähän mun muun elämän mukaan, mutta silti kävin aina mahdollisuuden tullen Söpöä moikkaamassa.

 



Viime talvena en oikein kerennyt ratsastamaan. Oli poikaystäviä, olin osastolla, olin kipeenä, olin kavereiden kanssa, kiinnostus ei riittänyt, oli liian kylmä. Tekosyitä vain että saisin paeta velvollisuuttani, hevoseni kanssa ajanviettoa. Mutta aina kun mä kävin ratsastamassa niin Söpö katsoi mua selvästi rakastaen, mä olen sen oma ihana ihminen, vauvaponin äiti (Söpö on mulle ikuisesti vauva vaikka se onkin jo 10). Kesällä mulla oli Rasse, ja tamma mulkoili mua aina halveksuen kun mä hyppäsin sen selkään.

Leirillä Söpö katsoi mua aina että "äiti, kuka mun luona on" kun joku muu harjas sitä. Ja sitten kun mä käytin sitä järvessä se meni hetken mietinnän jälkeen niiin nätisti. Kuuleman mukaan kun Inga oli yrittänyt se ei ollut mennyt niin millään... Lopulta kun tallipaikka täältä varmistui, oli jo selvää että Söpö lähtee mun mukaan tänne. Joten nyt me ollaan pian kuukausi asustettu Kauhajoella. Oon jopa hypännyt ilman satulaa Söpöllä !

Sanotaanko näin, että jos haluan saada ne hyvät päivät tän itsepäisen tamman kanssa, mun täytyy jaksaa elää myös he huonot päivät. Eikä se haittaa mua, koska mulle Söpö on mun elämän ainoa nainen ♥