Vuosi on kulunut taas niin nopeasti. Nytkin on jo syyskuu, pian lokakuu. Vastahan uusivuosi oli !
Tasan vuosi sitten mä olin osastolla. Olin niin surullinen, etten pärjännyt omin avuin. Onko mun tilanne parantunut siitä ? Kaikkien mukaan oon nykyään paljon positiivisempi ja pirteämpi nykyään. Ne näkee vain ulkokuoren. Tänään viimeksi mä romahdin. Mitä mä teen täällä, kun en pärjää yksin. En pärjännyt vuosi sitten, en pärjännyt puoli vuotta sitten, en pärjää nyt, en varmaan koskaan pärjää.
Kaikki stressaa mua. Koulu, kaverisuhteet, rakkaus, eläminen, hevosen hoito. Ja kaiken tän mä pidän sisälläni. En kerro kellekkään mua painavista asioista, esitän voivani hyvin. Todellisuudessa oon taas niin burnout sisältä, että itsemurha kuulostaa helpottavalta ratkaisulta. Ei, mä en suunnittele että tappaisin itseni. Mä oon kasvanu siitä ajasta, vaikka siitä ei ookkaan kauaa kun viimeksi meinasin. En halua tuottaa sitä surua mun läheisille.
Jos sä voisit tulla vielä kerran takaisin,
niin mä lupaan että kaikki oisi paremmin.
Eikä sun tarvii olla peloissasi enää,
koska ilman sua mulla ei oo syytä elää.
Ezkimo - Ilman sua
Yhtä kaikki mä oon hengissä kuitenkin. Kaikesta tästä sisäisestä huolimatta. Kai mä pärjään, kun ei mulle muuta mahollisuutta jätetä (koska se yks naikkonen kiristää mua :c: ). Mun hiustyyli on taas muuttunu, kiitokset siitä meiän solun parturiopiskelijalle. Se kysy et haluuko joku leikkuuttaa hiuksiaan, niin sanoin että mun omia saapi vähän kerrostaa. No, se otti sitten vähän enempiki ku vaa kerrostusta. Rip mun vaivalla kasvatetut etuhiukset ♥ Laittaisin kuvaa mutta webkameran laatu on niin 10+, ja en viitti raiskata teiän silmiä.
Mutta mä meen nyt tästä angstaamasta, jos vaikka ens kerralla saisin kirjotettua taas jotaki ilosempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti