Näetsä loppu ei oo viel lähelkää

 Vaikka aluksi vaikuttaa angstipostaukselta niin lue, sillä sitä se ei todellakaan ole !

 

"25.3.2013, maanantai

 

 Tää kahviki on vitun pahaa ja mä haluan vittuun täältä. Mulle kelpais vaikka kouluunki meno, etenki ku huomen ois köksää. Mun tekis niin mieli viillellä tai ampua pääni irti mut jos ees vihjasisinkin siit ni en vrm koskaa saa vapaakävelyitä ja ilman niit en pääse tupakille. Vielä lähes tunti että saan ees kännykäs ja yhteyden ulkomaailmaan, en kestä. Tuun hulluksi, mikä sinänsä on ironista, koska mä oon jo hullujenhuoneella. Nyt mä ymmärrän miks Jumppis sano et keväällä tehään eniten itsemurhia. Muut nauraa ja niil on hauskaa ja mä vaan angstaan tääl. Mun masennus ohjaa mua, mä en enää ite päätä tekemisistäni, en oo pitkään aikaan päättäny. Löysin toimintaryhmäs tylsän naulan ja mitään ajattelematta sen sitten laitoin taskuun. Hiplasin sitä näkyvillä ja sitte Hanksi jo veiki sen. En syöny päivällistä ku nakkailin omia vitutuksiani Matiaksen viattomaan niskaan. Koko päivän mua on vaan vituttanu ja masentanu ja Marianna tais olla ainoo joka huomas sen ees. HALUAN POIS TÄÄLTÄ !!!!"

Noin kirjotin mun osastoaikaseen päiväkirjaan tona päivänä. Toi on kirjotettu monis eri pätkis, mutta joka asias huutaa sama asia: mä olin todella masentunut.  Tosta on vähän päälle puoli vuotta, ja mä voin ylpeänä sanoa, että oon parantunu tosta ajasta aivan vitusti. Sitä ei voi kukaan kieltää. En ehkä oo terve vieläkään, mutta paranemassa päin. Pelkällä omalla tahdonvoimallani ja uskolla parempaan huomiseen. Mä oon löytänyt syyn elää. Vaikka mulla onkin välillä sellanen fiilis et masentaa vitusti, se ei silti oo samanlaista kuin viime helmi-huhtikuussa.

Silloin mun ajatukset pyöri itsemurhan ja itseni satuttamisen ympärillä. Pikkuhiljaa mä sain muuta ajateltavaa, suunnilleen samoihin aikoihin kuin Alisa synty, mikä taiskin aika lailla saada mun parantumisen liikkeelle. Mä haluan nähdä kun mun veljentytär kasvaa, mä haluan parantua, mä haluan nauttia elämästä ja olla onnellinen. Mä oon paljon onnellisempi ku mitä olin silloin ja osaan jo välillä nauttia hetkistä. Vaikkei musta aina tuntuskaan et oon parantunu niin tälläsinä hetkinä kun kattelee puolen vuoden takasia juttuja huomaan sen suuren muutoksen.

Mä oon ilonen siitä et oon parantunu ees jonkin verran, vaikka se onkin vielä vaiheessa. Hitaasti mutta varmasti mä nousen ylös tästä tosi syvästä kuilusta mis oon asustanu 3 vuotta. En halua enää palata takasin vanhaan, enkä todellakaan haluais kenenkään muunkaan sellaseen jamaan joutuvan. 

Tää biisi on niin ihana ja pitää paikkaansa joka sanalla !

Olkaa onnellisia kaikki te kun elätte, sillä elämä on elämisen arvosta, ja aina on joku syy hymyillä ! Te kaikki ootte kauniita omalla tavallanne, sano muut mitä tahansa. Te kaikki ootte selviytyjiä, te selviitte mistä vaan, älkää antako kenenkään ikinä saada teitä surullisiks ja masentuneiks, sillä ne ihmiset ei oo sen arvosia. Sä oot arvokas ja täydellinen just omana ittenäs ! Jos joku haukkuu teitä, älkää kuunnelko vaan hymyilkää ja lähtekää pois paikalta ja unohtakaa ne sanat. Arvostakaa itseänne, sillä jos ette arvosta itseänne, miten kukaan voisi arvostaa teitä ? Muista olla iloinen !