Ikävä on sanana pieni, mutta tunteena niin kauhea ja suuri. Vihaan vihaan vihaan. Ikävä on jotain sellaista, mitä en halua tuntea. Mutta en mä voi olla tutnematta ikävää. Tunnen sitä koko ajan. Minttua, kissoja, Jekkua, Rassea, ihmisiä, joista etenkin sitä yhtä ikävöin niin helvetisti. "Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana" joo ei varmasti mene noin. Tai ehkä menee. Ei rakkaus mun mielestä yhtään sen rumempi sana ole kuin kaipaus. Mutta sen tiedän, että mieluummin tunnen rakkautta kuin kaipuuta ja ikävää.
Tekis mieli murtua koko ajan. Itkeä ja juosta asuntolaan lukkojen taakse siihen asti, että pääsen taas puhumaan sille yhdelle. En vieläkään tajua, kuinka mä oon muka pahaksi sille niin paljon, että me ei saatais puhua. Ne luulee sillä tavalla saavansa paremman fiiliksen sille, mutta todellisuudessa sillä ne saa molemmille paskan olon. Enkä mä saa sitä mielestäni pois. Ikään kuin se tunti päivässä ei ois ollu tarpeeks kauheeta, nyt sekin viedään pois. Pian ei varmaan saada puhua ollenkaan. Menis jo 2 viikkoa nopeesti ohi.
Aikuiset ei ikinä tajua, kuinka paljon yhden ihmisen äänen kuuleminen voi toiselle merkitä. Juuri nyt mä haluaisin vain kuulla sen yhden tietyn äänen. Mä rakastan sitä ääntä, ja etenkin sen omistajaa. Ilman sitä henkilöä mun elämällä ei olis merkitystä, se on mun elämä. Eipä mulla muuta, esitän nyt keskittyväni matikan tuntiin, vaikka melkein itken ja tärisen tässä koko ajan tän ahdistuksen ja ikävän takia.
sulle on haaste mun blogissa! :)
VastaaPoistahttp://koalasownblog.blogspot.fi/2013/10/haaste.html