Pieniasteinen elämäntaparemontti

Tuntuu niin.. pelottavalta sanoa se ääneen. Ihan kuin ääneen sanominen tarkoittaisi, että nyt se lopahtaa tähän. Mutta siis; oma kroppa ei tuntunut hyvältä, vaa'an lukema kohosi kohonemistaan ja peilikuva ei tuntunut enää omalta. Joten päätin pienillä muutoksilla saada aikaan, no, muutosta. Tämä ei nyt tarkoita sitä, että herkut olisi heitetty täysin pois ja puputtaisin vain salaattia vetäen hulluja lenkkejä luurankoa muistuttava vartalo mielessä.

Oon toki vähentänyt herkkuja, mutta kyllä mä silti niitä edelleen syön, kohtuuden mielessä pitäen. Eli oon alkanut tekemään itse ruokaa tai syömään koulussa (tällä viikolla hieman lipsuttu siitä, oi subway miksi olet niin herkullinen...), välipalaksi sekä iltapalaksi on joko rasvatonta rahkaa tai mysliä. Limutkin alkaa hiljakseltaan vaihtua olemaan mehua, vaikka toki pepsi maxin satunnaisesti sallinkin itselleni, ja energiajuomiakin menee välillä.

Mutta koska pelkkä ruokavalion muuttaminen ei tuota tulosta, niin oon alkanut tekemään vuoden alusta aina sään salliessa (tai siis, en pariin viikkoon voinut käydä, koska oli kauhean kova tuuli ja liukkaus) lenkillä. Aloittaessa (eli tammikuun alkupuolella) meni hieman päälle 30 minuuttia tuossa vakioksi tulleessa lenkissä, tänään vain 24 minuuttia. Ja pitää tosiaan ottaa huomioon, etten tee tuota veren maku suussa "pakkolaihtua"- fiiliksellä, vaan koska mulle tulee siitä rennosta kävelyn ja hölkän sekoituksesta euforinen tunne. Se saa mulle heti tyytyväisemmän olon mun kropasta, ja pikkuhiljaa oon varma, että tuloskin rupeaa näkymään.

Oon nykyään paljon onnellisempi ja paljon tyytyväisempi omaan kroppaan, kuin mitä olin vuoden vaihteessa. Ja mä tiedän varmaksi, ettei tää tule lipsumaan painon katsomiseen joka ikinen minuutti, koska mulla ei ole asuntolalla puntaria, eikä meillä ole kotonakaan enää, koska se on toisella kämpällä, missä käyn harvakseltaan.

Toivon tietysti, että tää jatkuu samalla mallilla, ainoana haittapuolena oon huomannut väsymyksen, vaikkei sekään välttämättä tuosta johdu. Mutta kun väsyttää kokoajan, silloinkin jos oon nukkunut 16h putkeen. Tai jos oon vaikka nukkunut 4h päivällä koulun jälkeen, saatan olla vain 2h hereillä ennen kuin menen nukkumaan. Maailman ärsyttävintä. Ja siis, se on haittapuoli myös siksi, että kun mä olen väsynyt niin suutun herkästi. 

Hiusvärieni historiaa

 Mä olen värjäillyt hiuksia aivan suunnattomasti, en tarkkaa määrää tiedä, kuinka usein, mutta lähempänä sataa ollaan varmasti nykyisin suoraväreillä jatkuvan värjäämisen ansiosta. Joten päätin nyt avata vähän, että miltä mun hiusvärien galleriassa näyttää. Luonnollinen hiustenvärinihän on hyvin vaalea ollut aikoinaan, mutta lähtenyt muuttumaan nykyisin maantienharmaaksi. 

Tämän parempaa kuvaa ei ole digitaalisessa muodossa mun luonnollisesta hiustenväristä.

Ensimmäisen kerran värjäsin hiuksia joskus ennen kakkosta, kun vetäistiin ne punaiseksi.  Koska noin pienenä mua ei kiinnostanut lainkaan, miltä väri näyttää värjäämättä, pysyi se samalla värjäyksellä siihen asti, että se blondattiin pois. Jossain vaiheessa värinä käväisi myös epätoivotusti oranssi, mutta ei muistikuvaa missä kohdassa se esiintyi.

Facebookin mukaan kuva on räpsäisty heinäkuussa 2005, ja värin kirkkaudesta päätellen vasta värjätty.

Hiukset pysyivät blondeina, kunnes nelosessa vetäistiin alta mustaksi. Silloin mua ei kuitenkaan tuollainen hiustyyli vielä innostanut yhtään, joten pää vedettiin myöhemmin punaiseksi jälleen, ja siitä sitten jälleen blondiksi. Seuraavan kerran värjäsin hiuksia vasta kuudennen luokan loputtua, jolloin alta mustat palasivat, ja tällä kertaa tuo tyyli pysyi seiskaluokan huhtikuulle asti, jolloin olin leikannut hiuksia niin, että järkevintä oli blondata muutama jäljelle jäänyt musta haiven pois.

Tammikuussa 2011 web-kameralla otettu kuva. Hiuksia leikattu jo jonkin verran, mutta vielä maltilla kuitenkin.

Seuraavaksi oli vuorossa vähän ennen kasiluokkaa vaaleanruskea vaaleilla raidoilla. (Tää tukka oli nykyisin katsottuna tosi ihana ja tahtoisin kovasti takaisin!) Kasiluokan keväällä sekin sai lähtöpassit blondauksella, ja suunnilleen kuukauden kuluttua siitä värjäsin kokopään mustaksi ensimmäistä kertaa. Musta oli ensimmäinen väri, jota uudelleenvärjäsin tasaisesti, lähinnä koska kun tyvikasvu alkoi olla tarpeeksi pitkä, näytin kaljuuntuvalta.

Elokuussa 2011 otettu kuva, parempaa kuvaa näistä hiuksista ei löydy netistä.

Huhtikuu 2013

Musta sai melkein vuoden olla päässä, kunnes se lähti 4-5 värinpoiston/vaalennuksen jälkeen. Tässä vaiheessa myös oli tyvikasvu alkanut muuttumaan maantienharmaaksi. Siitä syystä vetäisin syksyllä yhden blondin päähän, josta seurasi jälleen värjäyskuume. Joten seuraava askel oli parin kuukauden kuluttua osa etuhiuksista punaiseksi ja loput seuraavana päivänä mustaksi. Seuraava muutos oli vain kokopää mustaksi kolmen kuukauden päästä.

Heinäkuu 2013

Marraskuu 2013

Suunnilleen kuukauden kuluttua siitä sain päähäni kokeilla ensimmäisen kerran suoraväriä, joten ostin vaalennuksen ja pinkin suoravärin extemporesti, ja sitten vaalentamaan etuhiuksia. 4 peräkkäistä vaalennusta samana iltana, ja aamulla oli iiiihanat pinkki-mustat hiukset. Suoraväreihin tosin jää vain helposti koukkuun "koska niillä saa väriä helposti ja vahingoittamatta hiuksia ja niin suuri valikoima jajajaja", joten kuukauden kuluttua oli edessä jälleen vaalennusurakka. Pinkki muuttui blondin kautta siniseksi yhdessä illassa, ja hiukset toki tykkäsivät tästä. No, kantapään kautta ne opit aina tulee...

Maalis- tai huhtikuu 2014, ihan varma en uskalla olla.

Huhtikuu 2014

Kuukauden kuluttua myös sininen kyllästytti, joten uudelleen vaalentamaan. Tuolloin huomasin sinisen hankaluuden, kun vaalennus ei ollutkaan niin helppoa, vaikka olinkin syväpuhdistavalla jo muutaman kerran haalistellut pohjaksi. Lopulta tulos oli violettia kevyesti vivahtava valkoinen. Josta siirryin marketin kestovärillä punaiseen. Hiuksista osa sanoi tässä vaiheessa itsensä irti katkeamalla, ja alkavat vasta nyt olemaan tervettä hiusta samassa mitassa kuin ennen katkeamista.

Kesäkuu 2014, tätä parempaa kuvaa ei löydy, koska käytin peruukkeja jatkuvasti tuohon aikaan.

Muu päähän oli siis tässä vaiheessa ollut jo hetken aikaa mustaksi värjätty siili, joten heinäkuulla alkoi 'siilissäkin' näkymään mukava tyvikasvu, ja punainenkin kyllästytti jälleen. Joten kaapin pohjalta pari ammoniakitonta blondausta 'siiliin' täydeksi ajaksi (muutaman päivän välillä) ja jälkimmäisellä kerralla myös hetkeksi loppuajasta muihin hiuksiin. Lopputuloksena melko tummanruskea 'siili'. Joten sekoitin kaapista hoitoainetta, sitruunamehua ja pari c-vitamiinitablettia (murkasin tietenkin) keskenään ja lynttäsin syntyneen sekoituksen päähän. Sitruunamehu taisi olla se vaikuttava aine, sillä hiuksista tuli lähes maantienharmaat. Punainen väri oli haalistunut marjapuuroksi jo aiemmin, joten lynttäsin niihin keväältä jäänyttä pinkkiä.

Tässä kuvassa väri näkyy parhaiten. Elokuu 2014. Kaulakin on kaunis.

Tämä maantienharmaa-pinkki pysyi kuukauden, jonka jälkeen pinkki muuttui puolivahingossa punaiseksi. En meinaa löytänyt pinkkiä väriä äidin siivouksen jäljiltä, joten vetäisin biozellin chili pepperiä tilalle. Tykästyin viikonlopun aikana tuohon punaiseen niin, että vedin muutkin seuraavalla viikolla samalla värillä. Hiuksissa oli kuitenkin värieroja, joten marketin värillä koko pää tummanpunaiseksi.

Syyskuu 2014.

Tuo pysyi pari kuukautta, kunnes vaalentelin hiljakseltaan (ensimmäisen ja toisen välissä 3 viikkoa) blondia kohti. Lopulta ne olivat tietyssä valossa hyvin vaaleanpunaiset ja muuten blondit. Se riitti, joten parin viikon kuluttua vetäisin liilaksi. Ensimmäisellä 'kunnollisella' värjäyksellä väri oli turhan vaalea, toisella juuri ihanan värinen, ja kolmannella kerralla siitä muotoutui violetti.

Marraskuu 2014. Värjäsin siis blondeihin pidennyksiinkin ensimmäiseksi samaa väriä kuin oman pään ja siitä liukuen pinkkiin.

Vähän päälle kuukauden kuluttua olin haalistellut sitä niin, että yhdellä värinpoistolla tulos oli valkoinen, paitsi takaa, missä oli vaaleansiniset latvat. Tuo ei kuitenkaan pipo päässä viihtyvää itseäni haitannut, joten väri pysyi melkein kaksi viikkoa, jonka jälkeen tuli vaaleanturkoosi. Sitä olen vahvistellut nyt lähes jokaisella pesukerralla, ja toissapäivänä lähti tyhjä purkki roskiin. Nyt haalistelen tätä kuukauden, jonka jälkeen seuraa hidas vaalennus kohti blondia, että voidaan siirtyä taas toisiin väreihin.

Ja tässä tämä nykyinen. Eilen räpsäistyjä kuvia siis.

Sä vain peilityyntä näät, sen alla on äkkisyvää

En tiedä kuinka moni teistä tietää, että kuinka epävarma mä olen aina kaikessa. En uskalla tehdä omin voimin päätöksiä, koska en tiedä miten muut reagoisivat niihin. En uskalla tutustua uusiin ihmisiin, koska pelkään jo valmiiksi, että entä jos ne(kin) lähtevät mun elämästäni. En uskalla myöskään puhua sellaisille ihmisille, joille haluaisin puhua. En uskalla kertoa mitä todella tunnen ja ajattelen, koska en tiedä miten muut suhtautuisivat siihen. En uskalla tehdä puoliakaan asioista mitä haluaisin, koska olen epävarma.

Siksi olen kiitollinen, kun exäni otti viikko sitten yhteyttä, koska halusi sopia suunnilleen puolitoista vuotta kestäneen riidan. Mä en halunnut missään vaiheessa riidellä, mutta toisinaan riitelen itselleni tärkeiden ihmisten kanssa pelkästään, koska epävarmuuksissani työnnän heitä sillä tavalla pois luotani. Niin taisi käydä tässäkin tilanteessa aikoinaan. En jaksanut riitelyä itsekään, tahdoin sopia, tahdoin tehdä sillä tavalla ns. rauhan menneisyyteni kanssa. Mutta itse en uskaltanut tehdä aloitetta siihen. Mulle tuli todella siunattu olo, kun tehtiin rauha, koska kyseessä oli mun ensirakkaus ja koska nyt erosta kuultuaan, on tuo kyseinen exä jaksanut kysellä miten mä jakselen, vaikka sillä ei olisi mitään pakotetta siihen. (Tähän eroon liittyen vielä, en ole satuttanut itseäni, aloitin sen sijaan polttamaan uudelleen, parempi sekin kuin itsensä satuttaminen..)

Mä pelkään paljon, kuten varmaan kaikille oli jo selvää. Mä ajattelen omassa päässäni liikaa kaikkea, ja lopulta en enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Toisinaan ajattelen niin pitkälti asioita, että kuvittelen niiden siis olevan totta, ja mun mieleni saattaa siis kääntää yhdestä väärällä tapaa sanotusta lauseestakin tähän pisteeseen asti. Ehkä maailman rasittavin asia, mutta toisinaan annan mieleni ihan tarkoituksella luoda turhista asioista kaikenlaisia teorioita, kunhan tiedän jonkun olevan muistuttamassa mua siitä, että se on vain kuvitelmaa, siltä varalta että itse sen unohdan.

Anteeksi muuten, että en ollut taaskaan kuukauteen kirjoittanut, ja nyt yhtäkkiä jo kolmas päivä putkeen kun kirjoitan. Mulla vain sattuu olemaan nyt luova kausi. Ottakaa tästä vielä mua tämän kirjoituksen inspiraation lähde, eli biisi, jonka sanat kolahtavat muhun, tuntuvat myös kuvaavan sitä, mitä tunnen sisälläni.

I guess that love wasn't enough

Eli kyllä. Erottiin Aijan kanssa. Ja koska osa näemmä rupesi keksimään omasta päästään syitä väittäen niitä Aijan askissa totuudeksi, ajattelin kertoa miksi näin kävi.

Päätös oli yhteinen, lopputulokseen päädyttiin 2 tunnin puhelun jälkeen.

Meillä oli mennyt viime aikoina huonosti, mä olin epävarma ja se näkyi suhteessa jatkuvina riitoina. Lopulta mua pelotti kertoa totuus Aijan kysyessä jotakin.

Kumpaankin vaikuttivat jatkuvat riidat niin, ettei suhde tuntunut enää samalta kuin aiemmin. 

Kumpikaan ei olisi halunnut erota, koska rakastetaan toisiamme, mutta todettiin eron olevan parhaaksi.

Ollaan yhä ystäviä, ainakaan ihan heti ei aiota nähdä, mutta ehkä joskus vielä.

Tunteet tosiaan yhä olemassa kaikesta huolimatta molemmilla, ja eihän sitä tiedä vaikka joskus vielä palattaisiin yhteen, kun kuitenkin puhuttiin kaikki asiat läpi ja kumpaakaan ei jätetty tai petetty.

Meidän suhde vain ajautui hiljalleen pisteeseen, ettei asioita voinut enää selvittää muilla keinoin.

Tossa kai nyt pääpiirteittäin kaikki, minkä haluan muille kertoa erosta. Kyllä, mulla on tyhjä tunne rinnassa ja pala kurkussa, mutta tiedän silti viimeisimmän vuoden olleen uskomattoman ihana. Sain paljon uusia kokemuksia ja olen kiitollinen kaikista päivistä, myös niistä vähän huonommista. 

Katselen sua, sä näytät samalta

Avoimet ovet 2014 takana. Eilen oltiin 9-20 koulussa, tänään onneksi vain 9-14. Paljon tuli syliteltyä uusia eläimiä, sanotaan nyt esimerkkinä vaikkapa kuningaspython, joka oli meidän opettajalta tähtivieraana koululla. Oli aivan ihana ja rauhallinen tapaus, vaikka vasta tänään uskalsinkin siihen koskea käärmepelkoni takia. Päätä jännitin lähinnä, mutta kyllä sitten lopulta tajusin ettei se tee mulle mitään ja musta tuli rohkea sen kanssa.

Käärmeselfie hurrjan kuristajakäärmeen kanssa

Oikeastihan mun piti olla rakennushommissa, korjailemassa agilityesteitä. Eilen siellä olinkin muutaman tunnin ja oikean käden lihakset kiittävät siitä urakasta, kun irrotettiin väkivoimilla monesta pinnasta vanha pinnoite/maalipinta. Myös vaatteet saivat oman osansa uuden pinnoitteen laitossa, kuten myös hieman liimankin kanssa sotkettaessa. Myös vanhemmat ja Alisa kävivät kiertelemässä ja reippaasti näytin paikkoja. Tädin prinsessa tykkäs (ja pari ihasteli myös Alisaa), etenkin gerbiilit ja possut olivat kivoja. Kyllä silti kaikkia eläimiä siliteltiin mitä oli mahdollista, edes käärmettä ei pelännyt.

Huomatkaa miten hienosti sensuroin muiden naamat ja yritin saada ilmeeksi mahdollisimman hyvin alkuperäistä kuvaavan!

Tuli nähtyä paljon ihmisiä, ja sosiaalifobia sai siten myös siedätyshoitoa. Myös Jalasjärvisiä kävi tänään ryhmä, ja tuli siten nähtyä myös yhtä exää. Yritin syöttää sitten exäni käärmeellekin, mutta epäonnistuin (damn!). Toki näin myös muitakin tuttuja ohimennen, mutta täytyy sanoa, että onneksi avoimet ovet on vain kerran vuodessa! Lisään tähän vielä sen, että oon edelleenkin tänä syksynä ollut yhteensä vain _yhden tunnin_ poissa, ja sekin oli pakko, että kerkesin Seinäjoelle lääkäriin ajallaan. Ahkera ja väsynyt opiskelija kiittää ja kuittaa.

Ottakaa tästä vielä koulun viljakäärme, jota uskaltauduin myös vasta tänään pitämään ensimmäistä kertaa kauemmin kuin 5 sekuntia...:D

Ahkera opiskelija ja vuosipäiviä

Eheh, tosiaan oon periaatteessa nyt pienluokalla ns. uusimassa viime vuoden asioita muutaman muun kanssa. Tää jakso on meillä tosi rento, vain ma-to koulua 9-15. Eli siis ne aineet jotka ollaan suoritettu on vapaatunteja, koska kaikilla on vähän eri aineita. Tällä hetkellä oon ollut jokaisella tunnilla, ainoana meidän luokasta, hyvä mä! Toivottavasti jatkuu samalla menolla. Kämppiksenkin kanssa tullaan ihan hyvin toimeen, vaikkei ennemmin tunnettu. Parturi-kampaaja ykkösen kanssa siis asuntolassa asustelen.

Yksi koulun neljästä löytökissasta. Naaras. Rölli kutsumanimeltään. Tykästynyt muhun ja minä häneen.

Koulun maakilpikonna. Michelangelo nimeltään muistaakseni.

Toissapäivänä tuli vuosi siitä, kun meillä rupesi olemaan Aijan kanssa säätöä. Hui miten aika onkin kulunut nopeasti. Syyslomalla mun synttäreinä tulee vuosi yhdessä täyteen. Mihin se aika on oikeasti kulunut, vastahan me tutustuttiin? Meillä menee hyvin, nähtiin viime viikonloppuna viimeksi. Muutenkin nähdään nykyään suunnilleen 2 viikon välein.

♥

Ensi viikon maanantaina on myös vuosipäivä. Se ei tosin ole mikään ihana vuosipäivä, vaan surullinen. Tulee nimittäin 4 vuotta meidän vanhan koiran Mintun lopettamisesta. Olo on edelleen haikea asiasta, koska kasvoin Mintun kanssa yhdessä 3-vuotiaasta. No, eipä tuollainen hirveämmin häiritse, kunhan en rupea koulussa tai asuntolassa sitten itkemään vesiputouksen tyylisesti.

Pikku-minä ja pikku-Minttu ♥

Mutta eipä mulla nyt muuta ole, katsellaan taas koska tulee uutta tekstiä.

Onko pakko jos ei tahdo?

Ahdistaa, itkettää, pelottaa. Sinänsä tiedän syyn, mutten ymmärrä kuitenkaan. Koulu alkaa huomenna. Mun viime vuoden opiskelut ei menneet oikein putkeen, koska mun henkinen kunto romahti vuosi sitten. Poissaoloja on kertynyt niin paljon kuin lienee mahdollista, toisinaan kävin 2h koulussa, siis koko viikon aikana. Lienee siis sanomattakin selvää, että luokanohjaajankin vaihtuessa, iskee ahdistus, miten mun opinnot jatkuvat? Todennäköisesti lukuisten hylättyjen kurssien ansiosta saan tehdä ylimääräisiä tunteja kiriäkseni, enkä ole varma pystynkö siihenkään.

Mun henkinen kunto ei ole vieläkään aivan reilassa, terapiankin lopetin keväällä, koska en tullut toimeen terapeuttini kanssa. Vihaan sitä, kun joku kyselee mulle aroista asioista, ja huudan niissä tilanteissa jokaiselle ihmiselle, jopa Aijalle. Ja koska terapiassa juuri nimenomaan oli kyse siitä, joko huusin tai sulkeuduin omaan tilaani loppuajasta joka kerralla., siis jos edes menin terapiaan asti, yleensä vain keksin tekosyyn olla menemättä. Etenkin yöt on mulle vaikeita, koska silloin oon yksin omien ajatusteni keskellä, enkä saa edes unta. Tänä ja viime yönä aattelin puolilta öin, että meen nukkumaan heti, kun väsyttää edes vähän. Eilen sain unta suunnilleen 7.30, ja tänään en aio edes mennä nukkumaan jos ei ennen sitä väsytä.

Noh, kai tää tästä lähtee sujumaan pikkuhiljaa kerrallaan. Tänä vuonna osaan sentään varoa, etten ota liikaa vastuuta ennen kuin olen siihen valmis. Tälläinen nopea avautuminen näin aamusta valvotun yön jälkeen. Ehkä joku päivä tulee taas "kunnollisempaa" tekstiä, mitään en kuitenkaan lupaa.

Ps. Muokkasin hienon kuvan yksi yö. #stillabetterlovestorythantwilight

Pieniä muutoksia

Eli kaikki huomaa varmaan bannerin vaihtuneen sopivammaksi, koska edellisen bannerin kuvat eivät oikeastaan mitenkään enää tuntuneet olevan osa mun elämää. Bannerin lisäksi otin pois ikivanhan kyselyn, kuvauksen sekä vaihdoin katsojien lukumäärän yläpuolella lukevan sanan kyylääjistä stalkkereihin.

Yritän pitää tän ulkonäön blogissa mahdollisimman simppelinä, koska jos haluaisin toteuttaa monimutkaiset visioni niin multa palaisi hermot ja blogin ulkonäkö vaikuttaisi aivan erilaiselta (eli kauhealta) kuin mun suunnitelmissa.

Eipä kummempia, mulle kuuluu hyvää, enää tää viikko lomaa ennen koulun jatkumista. Kirjoittelen taas kunnollista postausta jahka kerkeän.

Punaista vettä

Argh, punaiset hiukset on yksi suurimpia rakkauksia, mutta niissä on kaksi haittapuolta. Ensimmäinen haitta on se, että kun haluat pitää värin, se valuu joka pesukerralla tiehensä pikkuhiljaa. Toinen haitta on se, että kun et halua pitää väriä, se ei varmastikkaan katoa. En ole siis heti luopumassa punaisista, mua vain jäi häiritsemään hiusten erivärisyys. Aiemmin kesäkuussa jo punaiseksi värjätyt ja sittemmin pinkkeinäkin olleet hiukset olivat ihanan kirkkaanpunaiset, eli väriä mitä haluaisin koko pään olevan. Sen sijaan aiemmin mustina ja sen jälkeen maantienruskeiksi hellävaraisesti blondatut olivat tummempaa punaista.

Kuvassa oon hieman onnistunut häivyttämään eroa valotuksella ja filtterillä. Eron voi kuitenkin huomata tarkkaan katsoessa.

Joten eilen ostin koko päätä varten punaisen värin (Schwarzkopf live color xxl sävyä 33 scandalous scarlet). Mutta että väri toimisi edes jotenkin, on pakko haalistaa aiempaa punaista hieman. Joten heitin syväpuhdistavaa shampoota kuiviin hiuksiin, hieman vettä ja tuorekelmua ympärille, vaikutusajan jätin suunnilleen tuntiin. Samalla tavalla haalistin keväästäkin sinistä pois. No, kyllä se väri haalistui, mutta eron huomasi vasta hiusten kuivauksen jälkeen. Pidempinä vielä olevien hiusten rajuista vaalennuksista kärsineet latvat ovat kyllä vaaleanpunaiset, mutta muuten on yhä punaista.

En edes ollut värjännyt hiuksia punaisiksi kunnon värillä, vaan hoitavalla sävytteellä (Biozell chili pepper (+ sekoitin joukkoon perus hoitoainetta)). Purkissa luvataan värin kestävyyttä 6-8 pesukerraksi, mutta aika hyvin näyttää väri junnanneen mun päähäni, kun ei neljällä pesukerralla ollut yhtään haalistunut. Päivällä laitoin vielä päälle tunniksi perus rapsiöljyä antamaan hiuksille menetettyä pehmeyttä ja elinvoimaa, etteivät värin kanssa palaisi aivan täysin.

Illasta sain äiteen lätkäyttämään värin päähän, ja annoin sen vaikuttaa suunnilleen 40 minuuttia, jonka jälkeen pesin huolellisesti ja voin vakuuttaa, meidän suihkun näyttäneen siinä hetkessä enemmän murhapaikalta kuin suihkulta. Hoitoaineenkin pesun jälkeen menin katselemaan tulosta peilistä. Ja ne perkeleelliset keväällä tapetut latvat olivat violetit. Tästä suivaantuneena otin sakset, ja päätin leikata ne menemään jo nyt, vaikka tarkoitus oli ollut kasvattaa ensin muut hiukset vielä vähän pidemmiksi. No, nyt on koko pää yhtä lyhyttä (~11cm) ja samaa väriä.

Ja näin olen jälleen tyytyväinen punaisten hiusteni kanssa. Jatkossa tarkoitus on siis ylläpitää kirkkaanpunaista väriä samalla sävytteellä mistä jo aiemmin puhuin. Ja tuskin tulee tämäkään väri pysymään muutenkaan hirveän pitkään, myöhemmälle syksylle olisi jo uusia suunnitelmia suoraväreihin palaten. Mutta sen tulee huomaamaan sitten, koska värin vaihto alkaa kun en enää sitten ylläpidä punaista vaan annan sen haalistua hiljakseltaan.

Aika vaan kuluu

Heipä vain. Ylihuomenna on taas Jalasjärven juoppojen (ja nuorison) eniten odottama asia, Aukusti. Viime vuodelta tuttuun tapaan meikä menee lauantaina talkootöihin siivoomaan, ja siitä hyvästä saan ilmaisen lipun sitten perjantaille. Artisteina tänä vuonna on mm Softengine ja JVG, mutta saa nähdä meenkö ollenkaan ees sisälle perjantain puolella, riippuu meneekö seura. Toivon mukaan tänä vuonna oisin edes toisen illoista juomatta, ettei mee ihan samanlaiseks kuin viime vuonna, Tia en nyt yyyyhtään mitenkään viittaa meidän "siivoomiseen"..

Eli mua saa tulla siellä moikkailemaan mikäli en näytä siltä, että oon paniikissa ahdistuneena ihmismäärän takia. Joojoo, tiiän että joku tulee kuitenkin anonyyminä kysymään että miksi sitten menen sinne jos ihmismäärä ahdistaa. Mutta vastaus on näinkin yksinkertainen kuin se, että oon ollut koko kesän eristyksissä, ja haluan vihdoinkin nähdä tuttuja, eikä Jalasjärvellä oo ikinä mitään muuta menoa oikeestaan. Eli kyllä, tiedän ettei ole mikään mun hyvinvoinnin kannalta järkevin veto siihen hetkeen, mutta pidemmän päälle kotona oleminen koneella tekee huonompaa mun antrofobialle.

Mutta mä en nyt keksi tähän hätään enää muuta sanottavaa, joten heiheiii taas.

Tossa nyt vielä kuva, mistä näkee kuinka 'siili' on kasvanut. Pidemmät hiukset siis pinkit, koska ah pinkit hiukset on rakkaus.

Ps. Mulla ja Aijalla tuli tänään 10 kuukautta yhessä täyteen, miten se edes jaksaa mua...?:D