Eksyksissä Seinäjoella, ahdistuskohtauksia ja kotiutuminen

Eli tosiaan, tänään kotiuduttu osastolta ja pakko sanoa, että ihanaa olla kotona 3 viikon jälkeen ! Tää viimenen viikko osastolla oli hieman, no, erikoinen. Sain vihdoinkin vapaakävelyn, 30min x 1 päivässä, ja mentiinkin sitten maanantaina heti yhden osastolla tapaamani kaverin kanssa lenkille. Mentiin ihan ihme reittejä ja kun tultiin vartti myöhässä takaisin sanottiin vaan, että eksyttiin reitiltä. Tiistaina kävin Kauhajoella kun mulla oli terapia ja näin Piiaa pitkästä aikaa ♥ Keskiviikkona mentiin taas tän osaston kaverin kans lenkille ja lähettiin sit keskustaan käveleen. Tehtiin kaikkea hullua ja sitten tajuttiin että kappas, ei mitään hajua missä ollaan ja reitti takaisin hukassa monien käännösten ansiosta. Käveltiin sit eteenpäin ja aateltiin et kyllä me vielä löydetään joku paikka mistä osattais takasin. 

Joku päälle tunti meidän lähdön jälkeen hoitaja soitti mulle. "Ootte asemalle kävelemässä, taisitte taivaltaa vähän turhan kauas, teiät on nähty. Jääkää siihen jonnekkin oottamaan niin teiät haetaan takaisin", kuulu näin tiivitsettynä puhelimesta ja sopersin siinä takaisin, että me eksyttiin. Joskus ennen kaheksaa oltiin takaisin ja hoitajista osa nauro meiän suuntavaistoille, ja osa taas syytti pelkästä uppiniskaisuudesta ja että oltaisiin yritetty karata.

Torstai alko ihan hyvin, vähän ahdisti mut otin sitte tarvittavan, kenties vähän liian myöhässä koska olin kerenny jo havahtua käsi veressä. Lähettiin päivällisen jälkeen tän saman kaverin kanssa taas lenkille ja käytiin siinä samassa kaupassa, mentiin tietenkin mettäpolkua pitkin koska kivempi reitti. Paluumatkalla joku tummiin pukeutunut meni meidän edellä ja kuulu vaan rasahduksia. No, säikähdettiin siinä kunnolla ja oltiin toisissamme kiinni ku ohitettiin se ja se paljastu tavalliseks koiran ulkoiluttajaks lopulta.

Osastolle paluun jälkeen meni n. tunti, että lähdettiin porukalla viereiseen taloon kuntosalille. Kaikki alko hyvin, pelasin pingistä, pyöräilin ja soudin laitteis. Ja sit pimeetä ja seuraava musitikuva on et istun lattialla osastolla. Törmäsin sit melkein heti tähän mun lenkkeilykaveriin ja se sano, et olin heittäytyny puhumattomaks (todennäköisesti siis kyseessä ollut tooosi paha ahdistuskohtaus), lukittautunu kuntosalin vessaan itkemään ja kun mut oli lopulta raahattu sieltä 2 mieshoitajan pakottamana pois, olin lamaantunu niin etten pystyny ees seisomaan. Osastolla oli yritettu antaa tarvittavaa, niin olin vaan riuhtonu itteni irti ja juossu sinne mistä sitten havahduin.

Illalla vielä, kun ois pitänyt mennä nukkumaan mua rupes ahdistamaan uudelleen ja viiltelin sitten käden aivan verille. Sen jälkeen paiskoin kaikkia mahdollisia tavaroita päin seinää ja kun kuulin, että hoitaja on tulossa menin ahdistuksesta täriseen istumaan pöydän alle. Hoitaja tuli sitten rauhottelemaa ja puhumaan mulle. Siinä samalla se näkin mun käden ja sano "Mä meen nyt tekemään ton kesken jääneen homman nopeesti valmiiks ja tuun sitten uudelleen". Vartin kuluttua se palas ja sano, että katotaanpas mun kättä tarkemmin, otti mua kädestä nii ja autto mun ylös sieltä. 

Se talutti mut sängylle istumaan ja katto mun kättä, joka oli täynnä viiltoja yhdeltä päivää, ja joiden keskellä luki viillettynä "AIJA ♥". Se poistu hetkeks ja palas tarvittavan sekä siteen ja vesilasin kanssa. Ekaks vedin tarvittavan ja sit tarjosin kättä. Hoitaja katto sitä vielä hetken aikaa ja hokas vanhemmat tekstiviillot ja sano et "Aijaki siellä keskellä, ois sen voinu kynälläki kirjottaa" ja rupes sitten laittamaan sidettä mun käden ympärille ohuesti. Sit se vielä peitteli mut sänkyyn, jätti oven raolleen ja sano et tulee sit josasin vaiheessa kattomaan, että nukahdinko mä.

Aamulla omahoitaja yritti sit selvittää mistä nää kohtaukset johtu, mut koska en itekkään tienny niin olin vaan hiljaa siinä. Pääsin kuitenkin kotiin ilman mitään sen suurempaa, ei vanhemmille ees kerrottu näistä mun kohtauksista ja ehkä ihan hyvä niin. Muttajoo, sunnuntaina ois sit takasin asuntolaan ja maanantaina kouluun, että arki lähtee taas rullaamaan.